Thursday, February 08, 2018

Talvi talteen


Joki on jäässä. Miten kaunista. Luonto lepää. Helsingissä oli tammikuussa niin niukasti lunta että helmikuun lumisateet ja jäiset kelit suorastaan lämmittivät sydäntä. Lähdin maanantaina kameran kanssa käyskentelemään. Ajattelin ottaa talvea talteen ja samalla yrittää löytää kuvauskohteita viime tiistain blogihaasteeseen, jonka aihe oli "Ylhäällä". (Katso toissapäiväinen postaus.)


Joenvarsitietä on miellyttävä kävellä kaikkina vuodenaikoina. Maisema muuttuu aina. Rauhallista ympäristöä vaikka raskaan liikenteen tie ei ole kovin kaukana. Nautin rauhasta ja olen sitä itselleni hankkinut suunnitelmallisesti silläkin tavoin että katselen ja kuuntelen uutisia ja selaan nettiä yhä vähemmän. Jätin Facebook-statukseni päivittämättä koko tammikuuksi. Kävin vain jakelemassa tykkäyksiä joihinkin kavereitten postauksiin mitä sattui juuri olemaan esillä. Helmikuussa olen vähentänyt sitäkin. En ole Instagramissa enkä twiittaa. Olen tyytyväinen leppoisaan olooni. 

Blogeja seuraan, mutta vain Bloggerin kautta. Enimmäkseen katson päivittyviä blogeja omalta sivuseinältäni. Erittäin harvoin tulen katsoneeksi omaa lukulistaa Bloggerista. Yksi harmin aihe on; se että en pääse kommentoimaan kaikkiin niihin blogeihin jotka on rekisteröity googleen. Mielelläni kommentoisin niiden blogeja jotka ovat ystävällisesti jättäneet minulle kommentin. Pitävät minua varmaan sikana kun en ilmesty vastavierailulle. Olen kyllä yrittänyt, mutta google on alkanut kysellä tunnussanoja ynnä muuta aikaa viepää ja olen kääntynyt porteilta takaisin. Harmista huolimatta en toistaiseksi aio tehdä mitään asian hyväksi koska se merkitsisi sitä että joutuisin lisäämään kanaviani ja infoähkyä. 


Mikäs tuolla on?


Voi miten hauska.
Kuningas vai lappalainen?


Muutaman talvikuvan tallensin eilenkin. - 9 astetta. Olin muuten hyvin pukeutunut mutta käsiä paleli hiukan. Onneksi sain kuvat näpsäistyä hanskat kädessä. Kuvanottomielessä onni että hanskat eivät olleet paksummat vaikka kylmä pääsikin niistä läpi. Pitää aina listata hyvät puolet niin pysyy hyvällä tuulella ja myönteisenä. 


Rakastan kuusia.
Ja havupuita yleensäkin.
Ja lehtipuita.
Mutta eniten kuusia. 🌲


Lehtipuut näyttäytyvät talvella taiteellisen käkkyräisinä ja koukeroisina. Lumipeite kaunistaa niitä entisestään. Ihana, upea, raikas helmikuu 💙 Kiitos blogikavereille kivoista kommenteista viimeaikaisiin postauksiini ja kiitos teidän miellyttävistä, hyvistä, hauskoista, kauniista postauksistanne. Niitä on iso nautinto käydä katsomassa ja lueskelemassa. Kaikessa rauhassa. Leppoisasti. Oikein odotan jokaista uutta blogi entryä ilmestyväksi sivurullaani. Hatunnosto myös harvakseltaan postaajille. Ei tule ähkyä kun otetaan iisisti. Itseltäni kyllä tuloillaan juttua ja kuvia kahdesta eri kierrätyskeskuksessa käynnistä ja korukaapin edistymisestä. Hauskaa tätä päivää kaikille ! 

20 comments:

  1. Hyvät kuvat ja mukavaa kun joku viitsii tänä päivänä tehdä lumiukon . Ehkä mekin "nappulan" kanssa joku päivä mökille. Odotan kirppari ja korukaappin päivitys postausta .

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin onkin mukavaa ja tuo lumiukko on selvästi tehty ohikulkijoidenkin iloksi kun on kadun varressa ⛄️Siihen on uhrattu aikaa ja työtä. Nappuloitten kanssa on ihana tehdä lumiukkoja ♥ Kiva että odottelet postauksia 🙂 Minäkin aina odottelen sinun kivoja hyväntuulen postejasi.

      Delete
  2. Rakastan talvea...varsinkin tällaistä limista talvea♥
    Face on jäänyt minullakin tosi vähälle huomiolle...ei vaan jaksa koko aikaa viettää netissä.
    Tuo ukko on selvästi lappalainen neljäntuulen hatussaan..:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen iloinnut siitä että niin monet blogikaverit ylistävät talven ihanuutta eivätkä rutise 😀

      Parempi että ei kaikkea aikaansa vietä netissä.

      Aslak tai Oula taitaa olla risupartainen ystävämme ⛄️

      Delete
  3. Luvattoman vähän on tullut kuvattua talvea tänä vuonna.
    Hauska lumiukko.
    Kauniit kuvat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä että edes vähän ottaa talvea blogiin. Sinulla on aina tosi upeita kuvia 💙
      Lumiukko oli hirveän hauska bonus kävelyreitin varrella ⛄️ ♥
      Kiitos Maarit.

      Delete
  4. On kyllä tosi kaunista tuo talvi,etenkin täältä katsottuna,meille nimittäin tuli helleviikko mikä on vähän epänormaalia tähän aikaan vuodesta.
    Joskus on se kommentointikin tehty hankalaksi: minulla on WordPress-profiili,mutta jos kommentoin ensimmäistä kertaa , tai pitkästä aikaa WordPress-blogiin,niin kommenttini menee roskapostiin,eikä kukaan ole osannut sanoa minulle miksi näin käy.
    Mukavaa loppuviikkoa Rita, ja kaunista lumista säätä:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Melkein huvittavaa että teillä on hellettä ja meillä pakkasta 🙂

      Kuulostaa harmilliselta tuo kommentin roskiin ajautuminen. Minulla on nyt kaksi päivää ollut sellaista probleemaa että en pääse ekalla yrittämällä tänne blogiini enkä aina tokallakaan. Blogger ilmoittaa virhettä. Mitähän tästä vielä tulee ?

      Joka tapauksessa kivaa loppuviikkoa. Kiva kun kävit kommentoimassa ❤️

      Delete
  5. Voi miten söpö risupartainen lumiukko! Tänä aamuna satoi täälläkin lunta noin 15 minuuttia. Juuri silloin kun lapset menivät kouluun. Mikä ihana riemunkiljunta ja lumisodan melske alkoikaan kadulla. Taisi koko lapsilauma myöhästyä koulusta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi hurja minkä ihanan kohtauksen todistajaksi oletkaan tänään päässyt ❤️
      Se sinun postauksesi, jota kävin kommentoimassa, oli hauska alkusoitto
      sille että juuri aloin lukea kirjaa "Ella ja kaverit konsertissa" 😀 🎻 🥁 🎷
      Mukavaa.

      Delete
  6. Kauniita kuvia! On kyllä komea ja omaperäinen lumiukko. Mukavia talvipäiviä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sinäpä sen sanoit; omaperäinen.
      Ihanaa helmikuutta ! ♥

      Delete
  7. Ihania talvikuvia! Nyt on kyllä ollut aivan uskomattomn kauniita talvipäiviä. Tai siis vanhoina hyvinä aikoina ne olisivat olleet ihan tavallisia talvipäiviä, mutta koska ilmastonmuutos... :/
    Ovatko ne siis Google+-profiileihin liitettyjä blogeja, joihin et onnistu jättämään kommentteja? Minä aloitin bloggaamisen Google+-profiililla, ja kyllä siitä oli vaivaa! Se, että Blogger siirsi "Lukemiston" piiloon etusivulta, oli huononnus. Nyt tulee tosiaan seurattua lähinnä vain niitä blogeja, jotka ovat sivupalkin listalla.
    Mukavaa loppuviikkoa ja viikonloppua! ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä on kaunis talvi, nyt kun mekin saimme lunta ♥

      Sellaisiin google+ - blogeihin pääsen joiden pitäjät ovat liittyneet lukijoihini, luulen.

      Minulle kävi juuri noin että kun Blogger siirsi lukemiston hankalampaan paikkaan en jaksa erikseen klikkailla itseäni sinne. Aikaisemmin blogiluettelo oli esillä heti kun aamulla tulin tänne. Hyvin harvoin käyn siellä. Taidanpa tänään vilkaista.

      Onpa hauskaa että olet päivittänyt blogin. Lähden hetimiten katsomaan... ♥

      Delete
  8. Voi miten ihania kuvia, on tämä talvi vaan kaunis vuodenaika:)♥ Minä kyllä pidän kaikista vuodenajoista hurjasti niissä on jotakin odotettavaa.. Eikä mene kuin hetki kun ollaankin taas keväässä:) Olipas hauskannäköinen tuo lumiukko, kyllä se ihan neljäntuulenlakilta näyttää:) Kivoja postauksia sieltä sitten tulossa, niitä odotellessa..Kauniita talvipäiviä sinne teille♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tavattoman kaunis talvi ♥ Ajattelen samoin kuin sinä että kaikissa vuodenajoissa on omat ihastuttavat odottamisen arvoiset puolensa. Nautin aina kauheasti siitä joka on meneillään ja samalla iloitsen tulevasta. / On se varmaankin neljän tuulen lakki. En ole ennen moista hauskuutta nähnyt ♥ Kiitos kauheasti Päde kun odottelet postauksia. Niin minäkin sinun postejasi. Ihanaa helmikuun jatkoa ♥

      Delete
  9. Ihanat kuvat ja hyvä kirjoitus.
    Olen ollut tosi laiska (pitkäkestoinen flunssa päällä, no.. vähän alkanut jo hellittää). Yritän käydä kommausvierailuilla heillä, jotka minua kommaavat, mutta usein en ehdi pysyä perässä.. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kurjia nuo nykyajan pitkät flunssat. Yhdellä ystävälläni oli kaksi flunssan uusintaa, eli yhteensä kolme peräkkäistä. Kiitos kommaamisesta ❤️ Paranemisia !

      Delete
    2. Jep, mä naurankin, jos nyt on mikään naurun asia, että minulla on ollut peräjälkeen kaikki nyt liikkeellä olevat neljä flunssalajia.. Pikkuhiljaa paremmaksi tullaan. Johan tässä lkohta 2 kk ollaan kärvistelty.

      Delete
    3. 2 kk - voi itku ! Onneksi olet jo paremmalla puolella ja kevätkin tulossa ♥

      Delete

Kiitos ihanista kommenteistanne. 🖤 ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Pyrin vastaamaan kaikkiin ja käymään vastavierailuilla. Iltaisin en ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.