Translate

maanantaina, elokuuta 24, 2026

Minu ei tykkää päärynä



Kaksi kuvaa Facebookin muistoista vuodelta 2021.


 "Ensimmäinen kouluviikko takana" 23.8.2021.

Nyt on huomattavasti helpompi viikko-ohjelma kun olen vapaan sivistystyön opettaja, enkä enää siinä maahanmuuttajien opetustyössä kuin tuolloin. Uskomatonta mitä kaikkea ekstraa opettajilla teetettiin opetustuntien lisäksi. Jokaiselta opetuspäivältä oli merkittävä ohjelma sähköiseen päiväkirjaan ja lukukauden lopussa oli valtava työ kirjoittaa todistukset ja raportoida kaikkien opiskelijoiden suoritukset viranomaistaholle. Tein sitä neljä vuotta ja suurimmaksi osaksi rakastin työtäni. Mutta siis elämä on helpottunut tuosta. 


Ota riskejä ja voita pelkosi.

Lainasin tämän kuvan Lindan blogista. Luen hänen innostavat blogisivunsa joka maanantaiaamu ja torstaiaamu. Tämän päivän teema on LIFE, AND OUR BEAUTIFUL PLANET EARTH.  


SATOKAUSI 

Yksi italian kurssilaisistani toi ryhmäläisille pieniä maukkaita päärynöitä. En yleensä pidä päärynöistä kovin paljon, mutta nämä olivat herkullisia ja mehukkaita. 

MUISTO 

Opetin maahanmuuttajille suomea kuvakirjan avulla. Sivulla oli kuvia hedelmistä. Osoitin hedelmää ja sanoin "omena". Kaikki toistivat innoissaan omena. "Banaani" - sama juttu. Sanoin "päärynä". Seurasi hiljaisuus. ??? Sitten yksi kurdinainen puhui: "Phäärynä ei hyvä. Minu ei tykkää phäärynä." 

Tuo on yksi asia miksi rakastan opettaa aikuisia lukemaan, kirjoittamaan ja puhumaan suomea. Tunneilla saattaa tulla vaikka mitä yllätyksiä, sellaisia mitä en ole koskaan kokenut "tavallisessa" opetuksessa. Ihania muistoja ❤️

16 kommenttia:

  1. Samaa voin sanoa myös lapsista, heitä oli ihana opettaa ja he opettivat minua ymmärtämään lasten ajatusmaailmaa.

    Tykkään hedelmistä ja syön paljon banaaneja, päärynöitä ja viinirypäleitä. Omenoista tulee vatsavaivoja, mutta voin syödä esim. omenapiirakkaa ja omenahilloa, kun se omena on käsitelty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä lapsista ❤️
      Onni että voit syödä piirakassa ja hillona 🍎
      Kaipaan viinirypäleitä mutta niitä joutuisi ostamaan liian ison määrän yhdelle hengelle. Puoliso ei diabeteksen vuoksi uskalla juurikaan syödä niitä, eikä paljon banaaneja eikä ananasta.

      Poista
  2. Ces rencontres , quelles belles expériences ! Les poires sont très belles et le conseil très vrai ! Bonne nouvelle semaine Rita. Bises de Provence !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merci Phil ♥ J’aime les langues et la compagnie des immigrants et des autres étrangers. Bonne nouvelle semaine à toi aussi. Un gros câlin !

      Poista
  3. Awww...thank you so much for mentioning me, dear Rita. I am so glad you liked the quote and image.
    Your pears 🍐 do look juicy and delicious, dear friend. 😋 I like your 2021 photos.
    I hope you have a lovely week ahead. 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. My pleasure 😊 Your blog post was particularly good today. Loved the one about the elephant 🐘

      Poista
  4. Kaikenlainen ohjaaminen, tukeminen niin, että edistää toisen/toisten ihmisten toimintakykyä kielellisesti, kehollisesti tai mielellisesti on mielekästä ja opettavaista myös itselle....
    Ymmärrän myös nyt, miksi blogiasi on niin mielenkiintoista seurata... postauksissasi on läsnä seka totuus, että tarut.... sadunomaisuus, leikkimielisyys ja -kielisyys!! Voiko monipuollsempaa ollakaan... kiitos kun kirjoitat ja kuvaat!! Kääpiöihin saakka nautiskelin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kullanarvoiset opit ja monenlaista ihanaa seuraa interaktiivisesta ohjauksesta 💚 Osasit hienosti muotoilla sanottavasi. Kiitos kaunopuheisesta lausunnostasi ❤️
      Todella monipuolinen on omakin blogisi 🌹

      Poista
  5. Hauska tarina päärynöistä :D
    Minä totean, että phäärynä hyvä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakastan tuota muistoani ja ihastuin noihin opiskelijani tuomiin päärynöihin 🍐 Tämä phääruna huva 😀

      Poista
  6. Minulle maistuu päästynä, jos se on täysin kypsynyt, siis mehukas. Muutoin se on mauton ja kova. Mukava tuo sinun päärynämuistosi.
    Tyylikkäälle kieltenopella on tyylikäs laukku ja kengät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Päärynät saattavat olla puiseva ja kovia 🍐 Minu ei tykkää.
      Kiitos paljon Aimarii 💗

      Poista
  7. Mahtoiko sana päärynä tarkoittaa jotain kielteistä hänen kielellään, vai eikö vaan muuten pitänyt päärynöistä. Eri kulttuureissa on erilaisia tapoja. Kroatiassa on ihmetelty, kun olen syönyt herneitä raakana suoraan pellosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herneitä suoraan suuhun ilman välikäsiä, minusta se on ihan ookoo 😀
      Oppilaani oli Syyrian kurdi, pari muutakin oli samassa ryhmässä.
      He välttivät sianlihaa, mutta muita estoja en huomannut. (Muslimit)

      Poista
  8. Hauska tilanne luokassa. Opetusryhmissä syntyy usein tilannekomiikkaa, ja se yhteinen nauru yhdistää.
    Nuo raportoinnit on todellakin opetustyön ikävin puoli, ja niihin menee paljon aikaa. Hyvä, että sinä olet saanut siihen osaan työtä kevennystä.
    Minäkin kehun alkukuvan laukkua ja kenkiä, joissa on todella kaunis väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niille tilanteille voi nauraa monet kerrat kun ryhmäläisten kanssa kertyy muistoja kurssin edetessä ♥ Onneksi älysin pyytää rahaa ja selittää heti alussa että muuhun kuin tuntien pitämiseen menee hurjasti aikaa. Minulle myönnettiin yhden tunnin verran palkkaa joka viikkoon, mikä helpotti mieltä. Ne olivat Opetushallituksen rahoittamia ohjelmia.
      Kiitos kannustuksesta ja kehuista. Mukavaa tätä päivää 😊

      Poista

Kiitos ihanista kommenteistanne. ❤️🖤 ♥ ♥ ♥

Blogissa on moderointi.
Julkaisen kommentit heti kun olen lukenut ne, mutta iltaisin en ole netissä.
Poistun noin kello 16 ja palaan aamulla.

🌺 🌸 💕 🌿 🍎 🍏
❤️ 💜 🩷 💚 🧡 🤎 💛 🩶 🩵 💙
🙂 😀 😎 🤔 😊