Kirjassa on hauska kahva selkämyksessä. Kertomus sisältää painavaa asiaa. Siinä Pinokkio on kuriton pojanviikari, josta tietysti lopuksi tulee kunnollinen. Kirja löytyi ilokseni kirpparilta.
Englanninkielisiä Asterixeja oli kaapissa muutama. Suomenkieliset olemme vieneet kierrätykseen, samoin kuin Lucky Luke - albumit, luettu moneen kertaan sitä ennen.
Ehkä on aika viedä englanninkielisetkin
kierrätykseen, niitä on kolme.

Oskari-pupu.
Hän ei ole saduista eikä sarjakuvista.
Hän on lapsuudestani, äitini tekemä.
Siskolla oli samanlainen, mutta erivärinen.
Kerran leikimme sairaalaa ja
leikkasimme Oskarin vatsan auki.
Söpö töpöhäntä.
Yritän jättää postauksen tavallista lyhyemmäksi, koska aion lukea sen google-kääntäjän avulla eri kielillä. Eilen jo toteutin tämän ideani lukemalla merkintöjäni italiaksi, espanjaksi, ranskaksi, englanniksi, saksaksi ja ruotsiksi.
Voitte tehdä saman jos haluatte.
Kääntäjä on aika hyvä nykyään.






Kääntäjää tulee käytettyä melkein päivittäin. Se on kätevä ja nopea.
VastaaPoistaTuli mieleeni, että tarvitsitteko äidin apua leikkausoperaation jälkeen, vai saitteko itse ommeltua Oskarin vatsan?
Minä olen käytellyt vain huviksi ja opiksi. Töissä en tarvitse ja blogeihin kommentoin "omasta päästä". 🙂
PoistaOmmelten rosoisuudesta päätellen olemme itse laittaneet tikit 😀
Asterixeista tulee aina lapsuus mieleen, tykkäsin niistä piirroselokuvista kovasti ja jonkun kävin katsomassa elokuvateatterissakin :)
VastaaPoistaEn ole tainnut niitä piirrettyinä nähdä, mutta albumit luettiin moneen kertaan 💚 Kiva kuulla että olet nauttinut.
PoistaGoogle kääntäjä ei ole ollenkaan hassumpi. Käytän sitä usein.
VastaaPoistaTosi on. Alkuaikoina käännökset olivat huonoja, nyt melkomoisen tarkkoja. 🌷
PoistaLucky Luket, Asterixit ja Tenavat ovat lapsuudesta tuttuja sarjakuvia. 😄 Asterixeja meillä on edelleen vino pino, ja niitä omatkin pojat lukivat. Bamse (tai Maailman vahvin nalle) oli yksi suosikeistani myös. Jymy-hunajaa tarvitsisi kyllä purkillisen, että saisi energiaa silloin, kun tarvitsee. 💪🏻
VastaaPoistaBamsen muistan nähneeni mutta en ole lukenut. Vilkaisen jos tulee vastaan 🙂
PoistaDear Rita, I love Pinocchio! The bunny is adorable!
VastaaPoistaThank you Linda. 🌷
PoistaHyvää vuoden viimeisen (vajaan) viikon alkua!
VastaaPoistaSamaa sinulle kiva blogikaveri ♥
PoistaAsterix ja riidankylväjä on minusta aika naseva suomennos tuosta A Roman agent'ista. Tuo Jumalten rannan nousu ja tuho on hyvä kuvaus kapitalismin tulosta "syrjäseudulle".
VastaaPoistaRiidankylväjä on pirullisen taitava tyyppi saamaan kaaosta aikaan.
PoistaKyllä Asterixit ovat älykkäiden lahjakkaiden ihmisien tuotos 🌷