Thursday, July 17, 2014

Kuudentena kesänä Jaelin kanssa


The Itäkeskus Shopping Centre, McDonald's. Kiertelin bloggari Jaelin kanssa muutamissa kaupoissa. Tämä oli kuudes kesä kun tapasimme hänen Suomen lomallaan. Yritin saada häntä kuvaamaan itseni niin kaukaa että mukaan olisi tullut hauska Mäkkärin tunnuksin koristeltu aita, mutta hän on niin nopea käänteissään että palasi pöytään ennenkuin ehdin sanoa että mene vieläkin kauemmaksi. Hämeen hitaat eivät pysyneet Israelin nopeiden vauhdissa. Vain pieni pätkä aitaa näkyy mutta ne jotka ovat nähneet kyseisen kyltin, osaavat mielessään täydentää kuvan. 


Ainoa asia ostoslistallani tuona päivänä oli Lancôme maskara Stockalta. Kävi niin hienosti että siitä oli ollut tarjous jonka kylkiäisenä sai silmämeikinpoiston ja meikkikynän samaan hintaa (33 euroa) ja yksi ainoa pakkaus oli jäljellä. Myyjä kysyi halusinko sen. Halusinhan minä. Kaunis kiitos. (Kuvassa pakkaus ja sisältö erillään.)


Jael on ruokabloggari, joten tuntui erityisen hauskalta ja rooliin sopivalta käyskennellä hänen kanssaan Stockan keittiötavaraosastolla. Näin siellä uunipannun jonka kävin ostamassa, mutta vasta myöhemmin, jotta yhteistä aikaamme ei kulunut hukkaan.



Voi pojat, ja vähän tytötkin, kyllä oli Jael osannut valita sopivan Israelin tuliaisen minulle. Tuota Aloe Vera - voidetta sivelin illalla yhteen pihatöissä saamaani raapaleeseen sormessa ja aamulla naarmu oli hävinnyt jäljettömiin. Myös sain sillä hoidetuksi kamalan ison ötökänpureman kyynärpäästä muutamassa päivässä. Ei tarvinnut kärsiä kiusallista kutinaa. Voide lievitti niin mainiosti.


Kesäkuu oli oudon kolea tänä vuonna. Tuo oli ensimmäinen lämmin aurinkoinen päivä aikoihin, heinäkuun kolmas. Jael toi oikean kesän tullessaan. Viimeisessä kuvassa minä meidän pihassa kotiin palattuani.

6 comments:

  1. On mukava kierrellä ystävän kanssa ostoksilla, aika kuluu mukavasti ja yhdessä on hyvä valikoida.
    Ihana kesä onkin nyt heinäkuulla.

    ReplyDelete
  2. Arleena: Juuri niin. Kaksin aina kaunihimpi :)

    Ja heinäkuu tuntuu sitäkin ihanammalta kun kesäkuussa kesä teki vasta tuloaan.

    ReplyDelete
  3. Mie en olekaan ikinä käynyt stokkalla. =D Tuo ripsivärimerkki on kyllä todella mainio. Ei ärsytä ja pysyy paikoillaan.

    ReplyDelete
  4. Una: Täällä pääkaupunkiseudulla on useampikin Stockan myymälä. Lancome ripsiväri on ollut suosikkini jo kauan, juuri tuosta syystä minkä mainitset, eli ei ärsytä. Helpompi poistaa kuin mikään muu mitä olen kokeillut aina silloin tällöin, siinä toivossa että löytyisi yhtä hyvä mutta halvempi vaihtoehto.

    ReplyDelete
  5. Jael on tosi nopea, mutta minä pysyn perässä, koska olen äidin puolelta karjalainen.

    Minä pidän siitä israelilaisesta Ahava -sarjasta ja sitten yhdestä tietystä kahvista, vaikka nautinkin kahvia vain aamuisin,mutta sitten sen pitääkin olla todella hyvää.

    Minä en IKINÄ luovu Lancomen ripsiväristä, silmänympärysvoiteesta enkä ihovoiteesta. Se silmänympärysvoide on todella hyvä, sillä vaikka minulla on herkät silmät, ne nauttivat just tuosta Lancomen tuotteesta.

    ReplyDelete
  6. Leena: Heh, itse asiassa minäkin olen hämäläinen vain isn puolelta. Äiti on syntyisin Oulusta ja elänyt lapsuuden Joensuun seudulla :)

    Sinäkin olet saanut nauttia Jaelin hyvistä tuomisista, kiva ! Hyviä ja jänniä.

    Kiitos vinkistä; taidanpa ehtiessäni hankkia Lancome silmänympärysvoiteen !

    ReplyDelete

Kommentit ovat tervetulleita. Pyrin vastaamaan kaikkiin.

Julkaisen heti kun ehdin. Iltaisin en tavallisesti ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.

Sana on vapaa, hyvät blogikaverit :)