Tuesday, January 24, 2017

Kuvahaaste / Ikkunan läpi



Pienen Linnun MakroTex-haasteen tehtävänanto on tällä viikolla IKKUNAN LÄPI.     


Tulin kuvia ottaessani katsoneeksi tavallista tarkemmin kauppatavaran esillepanoa. Nämä haasteet ovat siitä antoisia että kuvaaja alkaa nähdä ympäristöä eri tavalla kuin aikaisemmin. Se vilkastuttaa aivoja ja poikii ajatuksia. 

Ikkunoiden somistajat ovat asetelleet tavaroita ryhmiksi ja isommaksi kokonaisuudeksi ottaen huomioon koot, muodot ja värit. Osa on ripustettu, osa on hyllyissä, jotkut pinoina, ehkä sisäkkäin, limittäin, lomittain. Ekassa kuvassa näyteikkunan alaosaa koristaa huurteen tai pakkasen näköinen sommitelma, aika kiva. Halpakauppa Saiturinpörssi Malmilla. Halvankin tavaran voi asetella kauniisti. Sisustaminen ja kaunistaminen ei välttämättä vaadi laatua ja isoja rahoja. 


Pelastusarmeijan kirpputori sijaitsee kulmassa. Tästä ikkunasta näkee toisella seinällä olevan ikkunan läpi - tai näkisi ellei aamuhämärä estäisi. Isot nallet roikkuvat katselemassa ikkunasta Malmin torille. Mennään sille puolelle niitä moikkaamaan. 


Muiden haasteeseen osallistujien näkemyksiä ja tuotoksia otsikolla "IKKUNAN LÄPI" näette täältä: LINKKI. Kiitos etukäteen kommenteista. Vastaan tavalliseen tapaan päiväsaikaan,  virka-aikana.  Tänään julkaistaan ensi viikon aihe. Mikähän se on? Äkkiä katsomaan... :) 

Jännittävää. Hyvää tiistaita kaikille ! 

52 comments:

  1. Replies
    1. Ovat riemastuttaneet minua jo kauan tuossa hengailemassa 🐻

      Delete
  2. Ohikulkiessa on mukavaa seurata ikkunakoristeluiden vaihtumisia

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on, ja joskus piipahdan sisään kivan tavaran houkuttamana 🙂

      Delete
  3. Ikkuna ostoksilla käynti on kivaa :) Kauniisti laitetun ikuunan luona voi kulua aikaa enemmänkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Samaa mieltä 🙂 Näyteikkunaostoksiin ei kulu rahaakaan jos ymmärtää
      mennä sunnuntaisin tai muuhun sellaiseen aikaan kun liike ei ole auki :D

      Delete
  4. Hieno idea haasteeseen! Mikäs sen hauskempi ikkuna kuin näyteikkuna. :)
    Nallet ovat tosiaan komeita... Toivottavasti ne vielä pääsevät hyviin koteihin. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen aina pitänyt näyteikkunoista 🙂 Nallet ovat riippuneet tuolla niin kauan että
      mahtavat olla pölyisiä. Jos pääsevät siistiin kotiin siellä ne varmaan pyöritellään
      lumessa tai vehnäjauhoissa ja harjataan puhtaiksi. Luin tuon vehnäjauhokikan
      kerran äitini vanhasta Joka naisen niksikirjasta 😀

      Delete
  5. Hieno idea haasteessa. Näyteikkunat ovat loistavia kuvauskohteita. Nuo nallet ovat suloisia sisäänheittäjiä kauppaan :)
    Mukavaa viikkoa ja inspiroivaa viikkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ai että alkoi naurattaa ajatus nalleista sisäänheittäjinä 😀

      Delete
  6. Ikkunan läpi, tietenkin näyteikkunat. :))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä 😀Haasteen voi käsittää ja toteuttaa monella tavalla.
      Sehän tässä aina niin kivaa onkin.

      Delete
  7. Hauska näkökulma! Ikkunaostoksilla käynti oli etenkin nuorena ja rahattomana yhteinen iltakävelyharrastus, sarjasta sitten kun...

    Nyt kun tilanteessa nuo hellyyttävät nalluenpullukat suorastaan hyppäävät syliin ja hapulevat halimaan. Hymyistä kiitos ja hyvänmielen tiistaita Sinulle:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. "Sitten kun..." ajat eivät ole hassumpia 👛
      Suunnittelu ja haaveilu on niin mukavaa.
      Kiva kun käyt Lanzarotelta asti kesken lomasi täällä moikkaamassa ! 💚🙂

      Delete
  8. Antoisaa on kaupallekkin, että ikkunoita on olemassa, saa hyvin näytille tuotteitaan.
    Mukava on kaupungilla liikkuessa katsella näyteikkunoita.
    Kivat kuvat! 😌

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos 🙂Mainostaminen on olennaista jos aikoo myydä,
      niin se on ja hyvä näyteikkuna vetää ihmisiä puoleensa 👗👕👜

      Delete
  9. Jännittävää tiistaita myös sinulle.
    Voi nallet, kun on laitettu roikkumaan. Ne olisi kivoja ihan ryhmässä.
    Itse katselen aina somistuksia ja asetelmia. Minun kaksospojat olivat astmaatikkoja, joten meillä oli aika kliinistä ja asetelmat olivat lasien takana hyllyköissä. Onneksi se astma jäi lapsuuteen ja nuoruuteen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onni että astma on taaksejäänyttä. Minun anopilla oli astma vielä vanhanakin.
      Toivottavasti nallet otetaan alas jonain päivänä roikkumasta.
      Kuljen tuosta aika usein, joten voin tarkkailla tilannetta 🙂

      Delete
  10. Hienosti on tuotteet esillä ja haasteeseen vastattu! On ihan totta, että tavaran ei tarvitse olla kallis ollakseen kaunis. Kalliinkin tuotteen voi saada näyttämään halvalta vääränlaisella somistuksella. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kaunis somiste voi itse asiassa olla vaikka ilmainen; luonnosta poimittu tai itse tehty,
      nyt kun alan asiaa enemmän ajatella 🙂Tuo on kyllä totta että väärä somistus saattaa
      halventaa tai rumentaa tuotteen.

      Delete
  11. Pienten erikoisliikkeiden näyteikkunoiden edessä vierähtää tovi jos toinenkin. Nuo nallet humasivat minutkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pikkuputiikkien ikkunoita on joskus ihan pakko pysähtyä tarkastelemaan.
      Helsingin keskustassa huomaan useinkin viipyväni näyteikkunoiden ääressä,
      jos ei ole kiire. Ne ovat hyvää ajankulua silloin kun olen etuajassa tapaamisesta
      ja pitää kuluttaa aikaa 🙂 Kiva että nallet miellyttivät niin monia täällä kävijöitä.
      Todennäköisesti ne keräävät katseita kirpparin ikkunassa ja houkuttelevat
      ihmisiä sisään.

      Delete
  12. Hyvä idea tutkia näyteikkunoita! Välillä näkee tosiaan niin kauniita että tekisi mieli kuvailla niitä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minä silloin tällöin kuvaankin 😀 Hesan keskustassa käydessäni.

      Delete
  13. Onpa näiden lasien läpi nähtävillä monenlaista mielenkiintoista tavaraa. Nallejen asettelu tosin on vähän kyseenalaista. Oliskohan ne voinut laittaa vaikka sylikkäin tai vieretysten istumaan?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minäkin rupesin tänään katselemaan että miten ne on ripustettu,
      ei kai ressukoita ole hirtetty kaulasta... Ja mitä jos joku haluaa ostaa
      niitä. Joutuuko myyjä nousemaan katon rajaan? Voi olla että eivät ole
      kaupan.

      Delete
  14. Mielenkiintoiset näkymät ikkunan läpi katseltaviksi. Hyvä vastaus haasteeseen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Orvokki 🙂Hauskaa tämä kameran läpi plus ikkunan läpi katselu.

      Delete
  15. Kivat kuvat.Eikös me käyty Rita sinun kanssasi tuolla kirpputorilla?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eiköhän. Ainakin käyskentelimme siinä Malmintorin avokirpparilla,
      mistä ostit Amerikan tähtilippukoristeisen hiuspannan 🙂

      Delete
  16. Kivoja näkymiä ja ikkunoita! Varsinkin nallet ovat ihania :)
    Se on totta, että kameran kanssa kiinnittää enemmän huomiota yksityiskohtiin ym.
    Mukavaa tiistai-iltaa! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti Johanna 🙂Huomaan että ilman kameraakin etsin silmilläni
      kuvauskohteita kadulla kävellessäni tai bussia odottaessani. En
      ota aina kameraa mukaan kävelylenkille jotta koko elämä ei olisi
      blogikuvaamista 😀

      Delete
  17. Tutuilla nurkilla olet kuvannut. Ja totta, kameran kanssa näkee niin paljon enemmän kuin tavallisesti kävellessä. Alkaa kiinnittää huomiota muotoihin, sommitteluun, niin ikkunoissa kuin luonnossa. Se on mielenkiintoista.
    Ja kun on tottunut sellaiseen katsomiseen, niin sama tapahtuu ilman kameraakin. Sitä katsoo maailmaa linssin läpi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvin puhuttu 🙂Joskus kyllä kävelen ajatuksissani kuin professori, mutta
      paljolti koen tuota mistä puhut. Ajatteles että voidaan törmätä toisiimme joku
      päivä jos ollaan yhtäaikaa noilla kulmilla ! Minä vaan en tiedä miltä sinä näytät 🙂

      Delete
    2. Ollaan varmaan jo törmätty Malmilla, sen verran pieni paikka :D En minäkään sinua tunnistaisi!

      Delete
    3. Hih. 🙂 Saattaisit tunnistaa, minullahan on kuva sekä profiilissa että
      blogin sivuseinällä !

      Delete
  18. Kivat kuvat ikkunan läpi!
    Hyvää keskiviikkoa sinulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Sari 🙂 Oikein mukavaa keskiviikkoa !

      Delete
  19. Ihanat somistukset kuvissasi. Olispa ihana omistaa joku oma pieni liike, jonka ikkunaa saisi noin somistella. :D
    Lapsena ihmettelin miksi verhot ripustetaan aina niin, että kankaan nurja puoli näkyy pihalle. Ehdotin äidille, että laittaisi joskus toistepäin, niin ohikulkijatkin näkisivät kuinka kauniit verhot meillä on. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minäkin haluaisin somistaa pikkuliikkeen ikkunan 🙂 Hauska verhomuisto, hih. Joissakin verhokankaissa nurja puoli on niin mälsän näköinen että ihan tulee sääli ohikulkoita 😀Meidän uusimmat verhot ovat samannäköiset molemmilta puolilta. Se on plussaa.

      Delete
  20. Näyteikkunan somistaminen ei oo ihan yksinkertainen ja helppo juttu. Jouduin sitä harjoittelemaan yhdessä kesätyöpaikassani verholiikkeessä aikoinaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vautsi tuo on mielenkiintoista. Olisipa kiva kuulla lisää - ja oppia jotain ! 🙂

      Delete
  21. Kiva idea haasteeseen :)

    ReplyDelete
  22. Kivat ikkunanäkymät :)

    ReplyDelete
  23. Hienosti nuo nallet laitettu =).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aikamoinen näky 🙂
      Kiva kun kävit, Satu!

      Delete
  24. Ihastuttava ikkuna. Ois kiva päästä tuonne ostoksille.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen tehnyt ostoksia noissa molemmissa liikkeissä 🙂
      Tosi halpoja!

      Delete
  25. Hieno vastaus! Kivan erilainen... kivat ikkunat ja näkymät :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Jaana 🙂 Tähänkin haasteesen tuli taas
      hyvin erilaisia vastauksia.

      Delete

Ilahdun kommenteista ja pyrin vastaamaan kaikkiin.

Kello 16 - 17 jälkeen en tavallisesti ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.

Sana on vapaa, hyvät blogikaverit :)