Tuesday, February 14, 2017

Violetti / Kuvahaaste


Tämän viikon kuvahaasteen otsikko on VIOLETTI. Heti alkuun piristykseksi violettikukkainen kevätesikko. Saint Paulia eli englanniksi African violet olisi sopinut vielä paremmin, mutta meillä ei tällä hetkellä ole sellaista kotona. Meiltä löytyy monenlaista muuta violettia, koskapa violetin ja lilan eri sävyt kuuluvat lempiväreihini. 


Syreeni eli sireeni. Englanniksi lilac. 


Kattauksessa suosin vihreää, violettia ja keltaista. 
Jouluna punaista, jonka oheen violetti sopii mainiosti.


 Crocksit.


Näyttävä rannekello kirpparilta.
Ei pysynyt ajassa ja oli painava. 
Vaan olipa kauniin värinen 💜


Kotijalkineeni. 


Tiimarista ostettu kori.


Rasiasarja. Joululahja ystävältä.


Rakastan violetin ja vihreän yhdistelmää.




Violettia asusteissa.

Violetti eli sinipunainen eli lila. (?) Omassa mielessäni lila merkitsee violetin vaaleampia sävyjä. En tiedä. Mielikuva saattaa johtua englanninkielen sanasta lilac eli syreeni. 

Aina hiukan häiritsee kun kukkien siemenpusseissa lukee sininen silloinkin kun tarkoitetaan violettia. 

Kuvasarjassani on nyt vanhojakin kuvia. Osallistun näillä Pienen Linnun tiistaihaasteeseen. Muita violetteja voimme etsiä täältä: LINKKI. Kiitän etukäteen kommenteista. Tällä kertaa en poikkeuksellisesti ehdi vastata niihin, mutta lupaan tulla vastavierailulle.

   💜 Hauskaa violetinhohtoista tiistaita 💜


25 comments:

  1. Todella kattava kuvasaldo violetista eri muodoissa! Mahtavaa väri-ilottelua sinun kotonasi. :) Ihanaa ystävänpäivää!

    ReplyDelete
  2. Voih nuo rasiat! Ja kaikki muutkin violetit juttusi. Murattiliinalla pehmeä violetti näyttää tosi kauniilta. Hyvää Ystävänpäivää!

    ReplyDelete
  3. Kattava kuvasarja violetista. Violetti/lila on hieno väri!

    ReplyDelete
  4. Upeita kuvia, ja lila, violetti kyllä on lempparivärini.

    ReplyDelete
  5. 36 - onpas sulla ihanan sievän pienet jalat <3

    ReplyDelete
  6. Violetti on minunkin yksi lempi väreistä! Tumma lila.
    Violettia ystävänpäivää sinulle♥

    ReplyDelete
  7. Sinä olet vahvojen värien ystävä!

    ReplyDelete
  8. Aivan ihania violetteja ja liiloja asioita! <3
    Nuo värien nimet ovat tosiaan jännä aihe. Sinisen ja violetin raja on häilyvä ja olen huomannut että omatkin kuvat näyttävät eri ohjelmilla hieman erivärisiltä. "Porpora" käännetään kai usein "purple" ja taas asia tuntuu sekavammalta. Onneksi kaikki nämä värit ja sävyt ovat ihania. :)
    Hyvää Ystävänpäivää!

    ReplyDelete
  9. Kauniita violetteja juttuja!
    Hyvää ystävänpäivää!❤

    ReplyDelete
  10. Täällä toinen violetti-vihreän rakastaja!

    Violettia ystävänpäivää sinulle!

    ReplyDelete
  11. Taitaa olla lempivärejä, kun sinulta sitä näin monen kuvan verran löytyy :)

    ReplyDelete
  12. Kaunista. ♥ Viimeisen kuvan violetti yhdistettynä vihreän tuolin kanssa on upea! Hyvää ystävänpäivää. ♥ /Tiia

    ReplyDelete
  13. Heti arvasin että täällä löytyy kivoja violetteja juttuja,koska muistin että pidät siitä väristä.Hyvää ystävänpäivää Rita ihanainen:)

    ReplyDelete
  14. Kauniita kuvia, erityisesti taulu on kaunis!
    Hyvää ystävänpäivää! ❤

    ReplyDelete
  15. Hienot ja kauniit violetit

    ReplyDelete
  16. Iloista ystävänpäivän iltaa!

    ReplyDelete
  17. Onpas tällä kertaa vaikea haaste. Vaikka kuinka yritän kotonani katsella ympärilleni niin en näe meillä mitään violettia. :D Kyllä violetistä kuitenkin pidän. :)
    Kivat kuvat olet napannut. Minua myös ärsyttää tuo siemenpussi juttu, kun omasta mielestä kukan väri on selkeästi violetti ja pussi sanoo sitä siniseksi. :D

    ReplyDelete
  18. Aivan ihania kuvia violetista!
    Aurinkoista päivää Sinulle!

    ReplyDelete
  19. No, voihan violetti ja mikä pirtsakan pikantti yhdistelmä vihreän kanssa! Torireissuja ootellessa hyräilemisiin: "Ja kas näin heiluu kassi ja kassi heiluu näin..." Hymyntäyteistä viikonjatketta:)

    ReplyDelete
  20. Olipa hyvänväristä violettia tuossa viimeisessäkin kuvassa.

    ReplyDelete
  21. Taidat todella tykätä tästä väristä :)

    ReplyDelete
  22. Ihanan runsas määrä kaikkea violettia. Violetti on kyllä nätti väri.

    ReplyDelete
  23. Oih, sinulta löytyi paljon violetin sävyjä. Kauniita.

    ReplyDelete
  24. Näppärät violetit kuvissa, kiva valikoima, nuo croksit on hurmaavat ja alakuvan kooste varsin vaikuttava. Taidat olla violetti-ihminen:)

    ReplyDelete

Kiitos ihanista kommenteistanne. 🖤 ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Pyrin vastaamaan kaikkiin ja käymään vastavierailuilla. Iltaisin en ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.