Matkamuisto Kuubasta ja orkidea

Kuubalainen Alfredo, suomen kielen keskustelukurssiltani, vietti joulunseudun kotimaassaan suomalaisen vaimonsa kanssa ja toi opettajatädille tuliaisiksi veistoksen.

Sen jalustassa lukee Cuba, Havanna. Mitä enemmän sitä katselen sitä enemmän siitä viehätyn. Noin 30 cm korkea, sanottakoon siltä varalta jotta ette luule sitä esimerkiksi kaksimetriseksi. Kuvista on vaikea päätellä kohteiden oikeaa kokoa. 

Kirpparilta poimittu "kasvatusopas". 

Hih miten hauska apina lelulaatikossa.

Tästä älkööt lapset ottako mallia.

Kirjoista voi saada vaikka mitä ideoita

kuten esimerkiksi Viisikon lukijat tietävät.

Lapsina leikittiin seikkailuleikkejä 

ja varattiin mukaan tuhdit eväät

kun oltiin luettu Viisikkoja.

Kukkii, kukkii, suloisesti kukkii. Aina uudelleen.

Orkidea pitää varmaan siirtää keittiöstä pois kun putkiremontti alkaa. Viihtyyköhän olohuoneessa? Olemme saaneet tarjouksen rempan hinnaksi mutta odottelemme vielä toista. Jossain määrin olemme tottuneet tiskailemaan kylppärissä. Mietimme rauhassa asioita. Ei kannata pitää kiirettä näissä isoissa asioissa ellei ole ihan pakko. 

Kampaajalla lueskelin yhtä lehtiartikkelia, jossa kerrottiin varottavia esimerkkejä remonttien  kauppaajista ihmisten ovilla ja pakkomyynneistä. Yhden melkein "uhriksi" joutuneen haastateltavan sanoista jäi mieleen että niin kiirettä ei ole että ei voi ainakin nukkua yön yli ennen päätöksen tekemistä vaikka myyjä miten hoputtaisi ja painostaisi. Meilläkin on noita kotimyyjiä käynyt ovella jonoksi asti. 

Soitimme Pakilan putkeen ja he suosittelivat firmaa joka tekee meillä tarvittavia korjaustöitä. Odotamme vielä tarjousta siltä taholta joka teki vakuutusyhtiön lähettämänä tarkastuksen ja kartoituksen. Sitä on tässä odoteltu toista viikkoa ja siksi pyysimme toisenkin tarjouksen. Eli nyt meillä on ainakin yksi mahdollinen apu pulmiimme. Mutta kalliiksi se tulee joka tapauksessa. 

Kauneus ja rauha huokuu pienestä orkideastamme.

Otetaan siitä mallia.

Joulua kirpparilla ja halloweenia kirjastossa

Lähdin perjantaina oppilaiden kanssa ekan suomen tunnin jälkeen junalla Malmille. Siellä vierailimme Fidassa ja kirjastossa. Kirpparilla iloiset joulupöydät toivat tunnelmaa heti ovesta tultaessa. Possuaihetta oli kohtalaiset määrät ja opiskelijat osasivat sanoa "sika". Kilvan näyttivät opelle sikoja. 

Ennen sisälle menoa kokosin porukan valokuvaa varten ovelle. En tullut ajatelleeksi että tukimme oviaukon. Yksi mummeli sanoi hapannaamaisesti "pois, pois". Menin pian sisällä pyytelemään häneltä anteeksi tupeksintaamme ja selitin että otin opiskelijoista kuvaa ja siksi siinä parveilimme ja torveilimme. Hän muuttui heti ystävälliseksi, kysyi oliko katraassani somaleita ja otti esiin kuvan vaaleatukkaisesta tyttärestään ja tämän vauvasta. Tytär on naimisissa somalin kanssa, ihmeiden ihme, hih. Siis siinä mielessä ihme että satuin hänen kanssaan juttusille. Olin iloinen että menin puhumaan naiselle. Ystävällisyys kannattaa.  

Pannumyssy. Hauska selittää tätä kun seuraavalla oppitunnilla näytän ottamiani kuvia ipadilta ja juttelemme retkestä.

Vein heidät kirpputorin jälkeen Malmitalon kirjastoon.

Kävi ilmi että afgaanioppilaani mies käy suomen kursseilla Malmitalossa.

Malmitalossa on aina jotain kivaa nähtävää.

Kirjastossa ohjasin heidät lasten puolelle.

Siellä on niin värikästä ja viihtyisää.

 Halloween-vitriini riemastutti.

Etenkin Muumi.

 Tässä  vielä muutama kuva aikaisemmasta 

käynnistämme Talvipuutarhassa. 

Kiitos mukavista kommenteistanne. Minulla on ollut pitkin viikkoa useanlaisia vaikeuksia nettiyhteyksissä ja kommentoinnissa. On pitänyt suorastaan kamppailla että on päässyt päämääriinsä - jos on päässyt. Saan laitettua blogipostauksen Safarin kautta ja kommentit Chromesta. 

Blogit.fi - lista oli hävittänyt kaikki merkintäni omista suosikeistani. Poimin ne itselleni uudelleen, ja seuraavana päivänä olivat taas poissa. Tänään en päässyt kirjautumaan sinne, mutta näytti siltä että suosikkini olivat taas paikoillaan. Puuh. Uuvuttavaa. 

Viikko sitten ostin uuden puhelimen. En jaksa kertoa mitä taistelua käytiin kaiken asentamisen kanssa. Onneksi mieheni osaa noita hommia. Lopulta piti käydä hakemassa uusi sim-kortti kun ei onnistunut edes Elisan tuen avulla puhelimitse neuvottuna. 

Olen tehnyt sellaisen erehdyksen että hankin juna-bussi-lipuksi mobiilikortin. Nyt sitten odottelen bussia hiki päässä ja jännään saanko lippuni näkyviin ennen kuin bussi tulee, toimiiko sormenjälkitunnistus vai pitääkö näppäillä tunnus uudelleen. Lippu on voimassa kuun loppuun asti. Sen jälkeen NEVER AGAIN. Ostan taas aikaa tavalliseen muoviläpyskäiseen korttiin. 

Isänpäiväpuhelu soitettu, blogipostaus valmiina, ipadin kuvat siirretty isolle tietsikalle. Nyt kaikki himskatin elektroniikka kiinni ja viihtyisän rauhallisen vanhanaikaisesti iltapalaa valmistamaan ja sitten telkkarin ääreen. Huomenna uusin voimin nettiin ja teidän kivoja blogejanne lukemaan. Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille.

Maria Autio: Varjopuutarha

Kustantaja Karisto (2014)

Lue kirjan esittelyteksti täältä.

Kirjailija Maria Autio kuuluu tuttavapiiriini. Mikäli teos olisi huono tai keskinkertainen, joutuisin pusertamaan itsestäni väkinäisen kohteliaisuuden.  Ei pienintäkään pelkoa moisesta. Kun tapaan Marian seuraavan kerran, kasvoilleni leviää hymy korvasta korvaan. Ylistän hänen kirjallista tuotostaan aidon ihailevasti. 

Lukukokemuksesta muodostui kertakaikkisen upea. Kertomus kulkee vaivattomasti soljuen samalla kun pinnan alta kuoriutuu uusi taso toisensa jälkeen. Tarinoinnissa on tyyliä. Osaavasti valitut verbit vahvistavat virkkeitä. Äiti sahaa auton parkkiin, kaksoset törröttävät jakkaroilla, taivaalla velloo pilviä...

Varjopuutarha kertoo Aspergertytöstä. ( Asperger =  lievä autismin muoto ). Tahtoisin että sen lukisi mahdollisimman moni opettaja ja että äidinkielen opettajat lisäisivät sen oppilaittensa lukulistalle. Hyvä lukuromaani auttaa eläytymään toisiin ihmisiin ja lukijalla on tilaisuus itsetutkiskeluun ja oivalluksiin. Lasten ja nuorten nykydiagnoosit avautuvat käytännöllisesti ja terveesti tarinoinnin kautta. Erilaisuuksiin kuten lukihäiriöön, lievään autismiin ja ADHD:hen, opitaan suhtautumaan luonnollisesti eikä kohdella lapsia ja nuoria kuin kyvyttömiä ressukoita tai epäillä heidän älyään. 

Päähenkilö Pihlan erilaisuus pistää tarhakavereiden ja myöhemmin koulutovereiden, kouluavustajan ja opettajien silmään. Aspergertytön piirteitä ovat kömpelyys (tavarat kirpoavat käsistä), vähäilmeisyys, outo käsien räpistely stressin iskiessä. Tytön äiti ja siskot koettavat aina välillä opettaa häntä tavallisten ihmisten tavoille. Ne koulukaverit jotka nostattavat omaa asemaansa heikompia kiusaamalla, nimittelevät vammaiseksi. 

Kiusaamisen teema toteutuu sekä Pihlan että hänen äitinsä kohdalla. Pihlan äidin Tertun esimies kokoaa hovinsa jotta pääsee savustamaan hänet sairaslomalle. Tyypillistä narsistin touhua. Poljettava henkilö löytyy aina. Tekosyyksi kelpaa se että Terttu on joutunut olemaan töistä poissa Pihlan vaikeuksien vuoksi. 

Sinnikäs kiusaaja Matja on tarinan juonen ja Pihlan kehityksen kannalta merkityksekäs. En halua pilata kenenkään lukukokemusta paljastamalla liikaa. Juonenkäänteitä riittää. Yhdessä kohdassa pelästyin niin että tukka nousi pystyyn, mutta loppupuolella ymmärsin miten tärkeä rooli Matjan pirulaisella oli Pihlan itsenäistymiselle. Pihla nousee todella hienosti oman elämänsä sankariksi. Kun äitikään ei enää holhoa häntä, vaan päinvastoin tarvitsee Pihlan apua, matka kohti voimaantumista alkaa. 

Ihmiset käsittävät usein vain sen minkä näkevät, ja senkin ehkä väärin. Kömpelö käytös tulkitaan helposti älykkyyden puutteeksi. Kirjan yksi ydinkohta on mielestäni sivulla 180 kun historianopettaja Moilanen tajuaa että Pihla ei olekaan älykääpiö vaan älyn jättiläinen. Hoo moilasena hän sopertaa: 

"... luin sen sun esseesi. Ja täytyy sanoa että olin hämmästynyt! En olisi ikinä uskonut että sinä...

Moilanen sekosi sanoissaan, kun hän tajusi möläyttäneensä jotain mitä ei ollut aikonut. Yhtäkkiä ymmärsin mitä hän ei ollut uskonut. Sitä että erityisluokat kahlannut tyttö, jolla oli vammaisleima otsassa, osaisi kirjoittaa historiasta. Kun Moilanen sai taas koottua itsensä, tuntui kuin hän olisi katsonut minua ihan eri tavoin kuin ennen."

Kirjassa toistuu muutaman kerran tuo ilmiö kun joku katsoo jotakin uusin silmin, näkee esimerkiksi itsensä yhtäkkiä muiden silmin, tai näkee barokkipuutarhan eri tavoin kuin ennen. 

Autistisilla ihmisillä on usein kyky nähdä asiat eritavoin kuin muilla. Heillä saattaa olla niin ällistyttävät kyvyt nähdä yksityiskohdat tai ymmärtää yhtymäkohtia asioitten ja ilmiöitten välillä että se hipoo neroutta. Vaan kun nämä samat nerot pudottelevat haarukkansa tai kompastuvat omiin jalkoihinsa, ulkomaailman on vaikea tunnistaa heidät älykkäiksi. 

Tuhannet ja taas tuhannet ajatukset risteilivät päässäni kun luin Asperger-Pihlan tarinaa. Vertasin häntä itseeni. Olen ratkaisevasti erilainen kuin hän, koska pienet Aspergerpuutteeni ja vikani (esimerkiksi aistiherkkyys melulle) eivät kovasti näy päällepäin.   Erityislahjakkuuteni (vieraat kielet) on kai osaltaan auttanut minua oppimaan sosiaalisia tapoja, samalla kun se on taannut koulumenestyksen ja ammatin. 

Nautin valtavasti kirjailijan ilmeikkäästä kielenkäytöstä ja taitavasta juonenpunonnasta, mutta kaikkein eniten jään nyt miettimään sitä miten voisin parhaiten hyödyntää kirjan sisällön ja levittää sitä eteenpäin. Koteihin ja kouluihin.

Tämä on merkkiteos ja lahja koko Suomen Aspergeryhteisölle. 

KÄNNYKKÄKÄYTTÄYTYMINEN

.

It snowed yesterday, but I haven't had time to take pictures. Eilen satoi lunta mutta en ole vielä ehtinyt valokuvata.

Kävin tuossa läpi kurssilaisteni yksilöllisiä vahvuuksia ja heikkouksia. Jännä miten toisten on helppoa sanoa joku äänne kun taas jotkut eivät saa sitä kuin vaivoin suustaan. Joku osaa imperkektin, toinen käyttää koko ajan perusmuotoa, tyyliin "Minä ostaa eilen uudet kengät".

Puhelinenkussa on hyvä kun voi keskittyä jokaisen omiin tarpeisiin. Ryhmässä olisi hullua pistää koko jengi ääntämään F-äännettä jos vain yksi ei sitä hallitse; fill, form, offer, half, laugh... Virman vakituiset vilkaisevat Vormuloita.

Mahdollisuuksien rajoissa on että jonain päivänä joku kiireinen kokeilee osallistua puhelinenglannin kurssilleni bussimatkallaan. Toivottavasti kukaan ei sitä yritä. Ilahduttavaa kuulla joukkoliikenteen ÄLÄ KAILOTA - kampanjasta joka alkaa huomenna. Puhelinterrori harmittaa.

Erityisen ällöä käytöstä on puhua kännykkään samalla kun asioi pikaruokalan kassalla, tai millä tahansa palvelutiskillä. Siinä kohdataan ihminen eikä konetta. Epäkohteliasta, asiatonta, törkeää että ei voi siksi aikaa irrottaa kännykkää korvaltaan että sanoo tilauksensa, katsoo myyjää ja kiittää, ennen kuin taas katoaa puhelimeen. Jos pikaruokalan kassa tiedustelee mitä juomaa tulee, kun kännykkään kiinni kasvanut on juuri ja juuri saanut hampurilaistilauksensa heitetyksi, ja asiakas tiuskaisee hermostuneesti "Coca cola", jotain on tilanteessa pahasti vialla. Niin kiireinen ei voi olla että pitää asiakaspalvelijalle tiuskia. Tai kenellekään.

En tiedä mitä tekisin siinä tilanteessa tiskin takana seistessäni. Ehkä seisoisin hiljaa kunnes kännykkätyyppi huomaisi että mitään ei tapahdu ennen kuin hän siirtää huomionsa puhelimesta ostotilanteeseen. Olen ollut paikalla vierestä todistamassa miten baarimikko kasvattaa asiakasta kohtelemaan häntä asiallisesti. Hienovaraisesti tilannetta ohjaamalla on asiakkaan käytös parantunut. Moittimalla se huononisi ja saisi aikaan vihaisen reaktion.

Maailma toimii tällä tavalla: Me opetamme muille ihmisille sen miten meitä kohdellaan. Jos hymyilen törpölle asiakkaalle ja toivotan hyvää ruokahalua hampurilaispaikassa, annan hänelle luvan jatkaa samaa. Jos huomautan hänen epäasiallisesta käytöksestään, hän harmistuu. Opettaminen onnistuu muilla tavoilla kuin ojentamalla ja haukkumalla, jos onnistuu. Myönteisyys tepsii pitkällä tähtäimellä paremmin kuin kielteisyys.
.

PUOLEN PÄÄN PARTUROINTI

.

Artistic looking growth, don't you think? Eikö olekin taiteellisen näköistä kasvua?

Asiasta aidanseipääseenn, kerroin tänään toisessa blogissani vanhan muiston niiltä ajoilta kun oli vielä markkoja. Kampaajaystäväni näpäytti yhtä öykkäröivää asiakasta.

ARKITERAPEUTTI KOPS

Toisenkin tapauksen muistan, ja voinpa sen tässä tarinoida työpäivän päättyessä.

Yksinäinen nainen voi joutua arveluttaviin tilanteisiin asiakkaan kanssa liikkeessään kun muita ei ole paikalla. Ystäväni Titta (nimi on keksitty, tarina ei) leikkasi miesasiakkaan tukkaa, ja huomasi pian joutuvansa kuuntelemaan törkyturpaisia juttuja. Muutaman kerran hän yritti johdatella puheenaiheita asiallisemmille alueille mutta heppu ei uskonut, vaan jatkoi häirintää kunnes Titta sai tarpeekseen. Hän vetäisi suojaviitan pois ja kajautti: "Nyt riittää. Ulos!" Tyyppi joutui poistumaan vaikka vasta oli parturoitu puoli päätä. Tarina ei kerro mitä hän selitti mennessään toiseen parturiin hoitamaan homman loppuun. Tarina ei myöskään kerro jatkoiko hän törkeää käytöstään.

Ei asiakaspalvelijan kannata mihin tahansa alistua, eikä meistä kenenkään.
.

KOKKARIKUTSUJEN JENGIT

.
Jos olen jollain sekalaisilla sikalaisilla kansainvälisillä kokkareilla kiertelemässä, minkälaisten ihmisten seuraan hakeudun?

Millaisten ihmisten seuraa välttelen?

______________________________________________________

Lähes kaikenlaisten kanssa on tavallisesti mukava vaihtaa jokunen sana. Tukala olo tulee ellei löydy yhteistä kieltä, mutta mielelläni yritän, jos vähänkin on, eikä toinen osapuoli ole vastahakoinen tai vaivaantunut. Mitättömän pienelläkin sanavarastolla pärjäilee jos on motivoitunut.

Kokkarit ovat siitä kätevät että voi vaeltaa eteenpäin ellei juttu suju. Excuse me, there's someone I want to have a word with over there.

Smool took taidot on hyvä olla olemassa, mutta ei ole mitenkään pakko pitää juttua tyhjänpäiväisenä. Jos arvioi että seura on tylsää, parasta ensi vilkaista peiliin ja tsekata onko itse tylsä. It takes two to tango.

Ei kande olla turhan ennakkoluuloinen. Joku voi näyttää seipään nielleeltä, mutta pienen juttelun jälkeen osoittautuu ihmiseksi. Se on mieluisa kokemus.

Sellaisista en pidä jotka hallitsevat keskustelua, eivät kuuntele muita, ovat vailla käytöstapoja tai omaavat liian sievistelevät käytöstavat, puhuvat liian kovaa tai liian hiljaa, eivät ota toista ihmistä huomioon.

Iällä ja värillä ei niin väliä, mutta jos tiedän että jossain nurkassa puhutaan espanjaa tai persiaa, yritän hivuttautua sinne päin.

MILLAISIIN PORUKOIHIN SINÄ PYRIT KANSAINVÄLISILLÄ TAI MUUTEN KIRJAVILLA KUTSUILLA?

AVAATKO KESKUSTELUN, ODOTATKO ETTÄ SINUA PUHUTELLAAN, VAI TOIVOTKO ETTÄ SINUA EI PUHUTELLA?
.