Katsaus 50-luvun amerikkalaiseen yhteiskuntaan ja visiitti Ankkalinnaan

Kaukana Taivaasta (Far From Heaven 2002). 50-luvun amerikkalainen malliperhe, jonka elämän kulissien takaa paljastuu synkkiä salaisuuksia. Wikipedia. Linkki vie suomenkieliseen artikkeliin, mutta voit tietenkin lukea muilla kielillä. Minusta juoniselostus oli hyvä italiaksi. 

Järkyttävää ahdasmielisyyttä, salailua, huonoa oloa. Luokkaeroja, rasismia, ristiriitoja. Perheen isä on gay, mistä hän itse kärsii hirveitä tunnontuskia. Perheen äiti ystävystyy tummaihoisen Raymondin kanssa, mutta yhteisö ei salli sellaista ystävyyttä. 

Elokuva on loistava. Naispääosan esittäjä on tarinan sielu, sen ainoa avarakatseinen ihminen. Vaimo, äiti, ystävä. . . Tekee pahaa nähdä miten hän maailmansa alkaa murentua. Aika rankka katsomiskokemus. En aio katsella uudestaan, mutta olen iloinen että katselin kerran. 

Sillä aikaa Ankkalinnassa. 

Roopen kassaholvi on repeämäisillään.

Karhukoplan rahoille riittää säästöpossu. 

Kiinnostavaa että heidän jääkaappinsa näyttää kassakaapilta. 

MUSIIKKI  🎵

Dire Straits - Money For Nothing     KLIK.

VANHAT TV-OHJELMAT

Three of a kind (1981 - 1983):  WATCH 

Tracey Ullman, Lenny Henry and David Copperfield    

Esko Juhola, Autismin muuttuvat kasvot

Teos: Autismin muuttuvat kasvot

Kirjoittaja: Esko Juhola

Kustantaja: Into Kustannus (2018)

Sivuja: 232

Kirjan esittely kustantamon sivuilla: linkki.

Tiedättekö mikä on autisti? Ihmisille tulee sanasta joskus  itseään edestakaisin heijaava omissa maailmoissaan elävä kummajainen tai Sademies - elokuvan savant, kehitysvammainen, jolla oli poikkeuksellisia lahjoja. Televisiossa olemme nähneet myös Saga Norénin, Silta-sarjan lahjakkaan rikosetsivän, joka on sosiaalisessa elämässään töksähtelevä ja joka ei osaa noudattaa yleisiä käyttäytymissääntöjä. Noiden kolmen kaltaiset autistit edustavat jotain niin outoa että se jää pakostakin ihmisten mieleen ja siitä voi muodostua käsitys että autistit ovat viittä vaille hulluja, tai vähintäänkin outoja otuksia. 

Autismin kirjo on oikeasti hyvin laaja ja erilaisia autistisia ihmisiä on paljon. Toiset käyttäytyvät enemmän tai vähemmän erikoisesti, joistakuista autismi ei näy ulospäin lainkaan. Autismin piirteitä on olemassa aika joukko, mutta kaikilla ei ole kaikkia. 

"Nykykäsityksen mukaan autismi on aivojen neurobiologinen kehityshäiriö." 

"Monet luulevat autistien elävän omassa kuplassaan."

"Yhteistä autismin kirjon henkilöille ovat erilaiset rajoitteet sosiaalisesssa vuorovaikutuksessa ja kommunikaatiossa." 

Autismin historia on väärinymmärryksen historiaa. Hyvä kuvaus tästä Esko Juholan kirjoittamasta Autismisäätiön historiasta Into Kustannuksen omilla sivuilla: klik. 

TV:ssä on esitetty autismista kertovia dokumentteja 1980-luvun puolestavälistä lähtien ja siten tehty asiaa tunnetuksi. Autismi on kehityshäiriö. Autistiset ihmiset kokevat maailman eri tavalla kuin muut ja saattavat pärjätä huonosti vuorovaikutustilanteissa, mutta toisaalta heillä voi olla vahvuuksia, kuten ilmiömäinen muisti ja yksityiskohtien taju. 

Autismisäätiö tarjoaa erilaisia palveluja autisteille ja heidän omaisilleen. Tietokirjailija Esko Juholan kirjoittama 20 vuotta vanhan säätiön historia on asiallista kertomaa, ei tylsää eikä kuivaa. Erityisesti pidin niistä luvuista joissa esiteltiin ihminen; säätiön työntekijä tai joku autismin kirjolainen, kerrottiin "asiakkaan tarina". 

(Sara s. 106): "Sara oli erilainen lapsi. Lukemaan hän oppi alle kolmivuotiaana ja oli pienestä pitäen valtavan kiinnostunut erilaisista asioista. Ehkä siksi Sara oli myös vähän sisäänpäin kääntynyt ja kiinnostunut enemmän kirjojen maailmasta kuin todellisuudesta..."

Katsoin kirjan lukemisen yhteydessä yhden TV-haastattelun vuodelta 2008. Ohjelman nimi on Inhimillinen tekijä ja siinä haastatellaan kahden autistisen lapsen äitiä sekä yhtä Asperger-henkilöä, jolla on itsellään kirjon diagnoosi; Heta Pukki. Heta toimii nykyään Asperger-yhdistyksen kouluttajana ja kuuluu yhdistyksen hallitukseen. Asperger on niitä autismin muotoja, joista ei välttämättä ulospäin huomaa että ihminen on neurobiologisesti eri tavalla viritetty kuin valtaväestö. Esimerkiksi Juice Leskinen ja Spede Pasanen ovat olleet Aspergerhenkilöitä. 

Tästä TV-haastatteluun: linkki. Vähän jouduin siellä kelailemaan alaspäin ennen kuin sen löysin. Videon kuvassa lukee: "Inhimillinen tekijä, Autismin kirjo."

Autismisäätiön toimijoina ja asiakkaina ovat autististen lasten vanhemmat, eivät autistit itse. Poikkeuksena tästä ovat autismin kirjon Aspergerhenkilöt. Heillä on oma yhdistys, Suomen Asperger-yhdistys, jossa autismikirjon ihmiset ovat itse pääasiallisia toimijoita ja päätöksentekijöitä. Linkki Asperger-yhdistyksen sivuille: klik. 

Myös on olemassa Autismi- ja Aspergerliitto: linkki. 

"Kirjon henkilöllä voi olla vaikeuksia tulkita toisen ihmisen tunteita. Autismin kirjon henkilö kiinnittyy usein erilaisiin rituaaleihin ja rutiineihin. Myös aistiyliherkkyydet valolle, äänelle tai kosketukselle ovat yleisiä. Edellä mainitut piirteet ilmenevät jokaisella kirjon henkilöllä eri tavoin. Joidenkin yksilöiden kohdalla puhutaan vain "autistisista piirteistä", toisten kohdalla häiriö ilmenee laajempina elämään liittyvinä rajoitteina." 

Esko Juholan kirja valaisee autismin käsitettä, kertoo niistä  ihmisistä jotka ovat puurtaneet säätiön hyväksi, autistien kuntoutuksesta, taideprojekteista ja muusta toiminnasta, autismitietouden levittämisestä. Pitkälle ollaan päästy esimerkiksi 1940-luvun uskosta jolloin luultiin että autismi johtui tunnekylmistä äideistä, "jääkaappiäideistä". Jossain vaiheessa teoria onneksi hylättiin, mutta sitkeästi se käsitys kuitenkin kansan keskuudessa eli (ja elää). 

Teoksen viimeisessä luvussa pohdiskellaan sote-uudistusta ja sitä mitä se tuo tullessaan.  

Teoksesta saa hyvän kuvan siitä miten valtava joukko erilaisia ihmisiä autismin kirjolaisiin kuuluu. Olen itsekin kirjolainen, minulla on Aspergerin oireyhtymä. Aivoni ovat eri tyyppisesti virittyneet kuin neurotyypillisten ihmisten. "Häiriöihini" kuuluu muun muassa aistirasituksia ( = herkkyys melulle, kirkkaalle valolle, hajuille) ja stressialttius. Toisaalta minulla on kykyprofiilissani erityislahjakkuuksia, muun muassa osaan 8 kieltä. Olen vetänyt vertaistukiryhmää Asperger-yhdistyksessä puolitoista vuotta ja osallistunut eri vertaisryhmiin vuodesta 2011. 

Autismisäätiö ei ole ollut minulle juurikaan tuttu. Oli kiinnostavaa lukea säätiön vaiheista. Ihan mahtavaa mitä kaikkea siellä on saatu aikaan yksilötasolla, perheissä ja myös kansainvälisessä yhteistyössä maailman autistien kanssa. Esko Juhola on tehnyt hieno työn teoksen kirjoittamisessa. Hatunnosto sekä säätiölle että hänelle.

Tere Vadén (toim), Linkolan ajamana

Teos: Linkolan ajamana

Alaotsikko: Mistä linkolalaisuudessa on kysymys

Toimittaja: Tere Vadén

Julkaisija: Into Kustannus (2018)

Julkaistu ensimmäisen kerran 2008

Pokkari, 192 sivua, painaa 108 g

Lisätietoja: klik. 

Luin juuri paikallislehdestä kirjoituksen Mikä tappaa varpuset ja muut pikkulinnut? "Ketjureaktio alkaa tehoviljelyssä käytetyistä hyönteismyrkyistä." Artikkeli päättyy sanoihin: "Ihmisen ahneus saa aikaan sokeuden seurauksille." (Koillis-Helsingin lähitieto 11.4.)

Järkyttävää kertomaa. Heti tuli mieleen Pentti Linkola, julkkis, kalastaja, kirjailija, luennoitsija, tutkija... joka on iät ja ajat saarnannut ihmisen vahingonteosta luonnolle ja yrittänyt herättää meitä ymmärtämään mitä teemme maapallolle, sen eläimille ja kasveille. 

Luen teosta jossa filosofi Tere Vadén ja muutamat muut kirjoittajat punnitsevat ja tulkitsevat Linkolan ajatuksia. Aika tiukkaakin kritiikkiä kirjoituksissa esitetään. "Kirjoittajat vastaavat kukin omalla tavallaan Linkolan ajatuksiin - ei yksittäisiin väitteisiin tai provokaatioihin - vaan teemoihin, kysymyksiin ja ratkaisuihin, joita Linkola on vuosikymmenet kehittänyt." (Sivu 11) 

Kirjan alussa on Linkolan itsensä vuosikymmenet sitten kirjoittama essee Runo-Suomi vai hyvinvointivaltio? 

Omat vaikutelmani Vadénin toimittamasta teoksesta: Herättää ihan huimasti ajatuksia. Pistää punnitsemaan monia asioita uudelleen. Kulmakarvat kohoavat. Joudun tuon tuostakin laskemaan kirjan pöydälle ja miettimään sen synnyttämiä ajatuksia. Eniten pohdin luontoa, ja sen ohella ihmisluontoa. En ole Linkolan puolella enkä häntä vastaan. Vaikeaa olisikin selkeästi ottaa kantaa. Hänen sanomisensa ovat suurelta osin ristiriitaisia. Semmoistahan tämä elämä on, kaikkeen on tuhansia näkökulmia. Toisaalta kaivataan ja peräänkuulutetaan jyrkkyyttä ja jämäkkyyttä, toisaalta on parempi todeta että asiat eivät ole niin yksioikoisia. 

Löysin Savon sanomien artikkelin vuodelta 2009. Siinä on Sami Vainion kirjoittama arvio Linkolan ajamana - teoksesta. Vainio referoi teosta näpsäkästi. 

Teos Linkolan ajamana julkaistiin ensimmäisen kerran jo 2008. Kun lukee sen, tajuaa miten ajankohtaista "linkolalaisuus" edelleenkin on. Meitä mietityttävät ja puhuttavat aina vaan ihmisoikeudet, eläinten oikeudet, etiikka, talouskasvu, politiikka, demokratia, haikailu menneeseen, ympäristönsuojelu, maapallon tulevaisuus, ihmiskunnan tulevaisuus. Linkolalla on paljon sanottavaa kaikesta tuosta, ja tämän teoksen kirjoittajilla puolestaan on rutkasti sanottavaa siitä mitä Linkola sanoo. Linkolaa suomitaan ja tuomitaan paikoin ankarasti. Ei puhettakaan että häntä pidettäisiin guruna. Minullekin mieleen hiipii että elämässä pitäisi osata nöyrtyä sopivasti eikä korottaa itseään kaikkitietäväksi. Jos noin on käynyt - olen itse kuunnellut Linkolaa vain yhdessä televisio-ohjelmassa kauan sitten. Pidin siitä että hän tuntui rakastavan luontoa mutta kammoksuin hänen synkän pessimistisiä tuhoa ennustelevia puheitaan jotka esitettiin masentuneella äänellä. Kuulin myöhemmin että hän muuttui ajattelultaan optimistisemmaksi. 

Pentti Linkola on eittämättä suuri vaikuttaja suomalaisessa yhteiskunnassa. Hänellä on ylistäjiä ja vastustajia. 

Kaikkien varpusien ja muun luonnon puolesta: Pentti Linkola, kiitos että olet olemassa. 

Suomea ja salsaa Pasilassa

Rauhanasema, puutalo, hämmästyttää keskellä Pasilaa. Positiivinen juttu, historiaa uuden lomassa. Käyskentelin viitisen minuuttia ympäriinsä kaupunginosaan tutustumassa matkalla Topparikujalle, missä opetan suomea.

Pasilan asukastalo

Leffaa, teatteria, tanssia, suomen kieltä

Kalliolan setlementin kansalaistoimintaa

yhteistyössä sosiaaliviraston kanssa

Pidän torstaisin suomen keskusteluryhmän,

10 kertaa ennen kesää. Nyt oli toinen kerta.

Esittäydyimme, tutustuimme, puhuimme pääsiäisestä.

Näytin kuvia pääsiäiskirjasta (aikaisempi postaus).

Somali Faisa kysyi onko pääsiäisenä "pasta".

Öö mitä? Spaghetti on pastaa...

Selvisihän se, hän tarkoitti paasto! 

Näytin pääsiäisnoidan kuvaa.

Portugalilainen Carlos sanoi että se oli hänen ex-pomo.

Pääsiäiskoristeita vitriinikaapissa ulko-oven vieressä.

Kaappiin saa kuulemma valonkin, mutta en tiedä mistä. Ei kovin hyvä kuvata vastavaloon, mutta parempi kuin ei mitään. 

Neulekanaset olivat kivoja.

Tässä lokerossa aistin nukketalon tunnelmaa.

Minulla on opetustyössäni aivan mahtava "luontoisetu". Muutama suomen oppilaistani pitää kielitunnin jälkeen latinalaisten tanssien tunnin, missä olen nyt käynyt kaksi kertaa. Väli-amerikkalainen, hondurasilainen Danni opetti meille tanssia nimeltä bachata. En osannut entuudestaan. Hän tanssii sitä kuvassa kuubalaisen Yailenasin kanssa. Kuubalainen Alfredo (oikealla) opettaa salsaa. Sitä olen harrastanut aikaisemminkin, on lempitanssini. Noilla kolmella on suomen taito toistaiseksi niin vähäinen että joudun - eli pääsen - käyttelemään espanjaa. Ai mikä bonus meikä-muchachalle. Espanjaa ja latinotansseja, ay chihuahua ! :) Tietenkin pyrin käyttämään suomen kieltä heidän kanssaan, mutta aluksi on hyvä olla apukielikin. Ja nyt YouTubesta etsimään bachataa. 

El zorro = kettu

"Isä, haluaisin esitellä sinulle poikaystäväni."

Raidat / Stripes

Stars and stripes.

In 1969, American astronauts Neil Armstrong and Edwin Buzz Aldrin were the first humans to set foot on the moon.

Yleviä tunteita, ihanteita, isänmaallisuutta... loistavan tulevaisuuden toiveita, vapauden, veljeyden ja tasa-arvon aatteita kansallishymnin soidessa komeasti. 

TV:n kanssa kasvaneena rakastuin lapsena Amerikkaan ja amerikkalaisuuteen, sellaisena kuin sen näin. Ekat englannin sanani opin telkkarista. Minusta tuli enkun ope.  Teeveestä omaksumani ääntämys vaihtui brittiin kun opiskeluajan opettajani olivat englantilaisia ja suoritin kieliharjoittelun Lontoossa.

Kirja osui silmiin Fida-kirpparilla. Olihan se ostettava. Vuodelta 2004. Teksti April Jones Prince, kuvitus Joan Paley. Meet Our Flag, Old Glory.

Kuorin Marianne-karkkia kääreistä, mietin zeebran ja suojatien raitoja, Daltonin veljesten vankila-asuja, Obelixin housuja... Mitähän raitajuttuja blogikaverit ovat kuvanneet tämän viikon haasteeseen. Niitä katsomaan täältä: linkki.  

Raidallista tiistaita!

Richard Scarry, Ahkeruus on ilomme/Puuhakas päivä

Kirjailija ja kuvittaja: Richard Scarry

Teos: Ahkeruus on ilomme/Puuhakas päivä

Alkuteokset Busiest Day Ever ja Busy Busy Town 

Kääntökirja = Samoissa kansissa kaksi kirjaa

Kustantaja: Tammi (2017, ja julkaistu aiemminkin)

Suomentajat: Raija Mattila ja Anna Warras

Sivuja: 96

Yleisvaikutelma: Tämä on aarre 

Kirjaa voi selata, halata, lukea, katsella, opiskella, kahlata. Siihen voi uppoutua ja rakastua, mielikuvitukseen kietoutua. Huumori riemastuttaa, vauhti viehättää. Vekkulit eläinhahmot ovat valloittavia. Sitä paitsi suomennokset ovat erinomaista työtä. Puuhakkaan päivän on suomentanut Anna Warras ja Ahkeruus on ilomme on Raija Mattilan kääntämä. 

Ahkeruus on ilomme -asenne tarttuu lukijaan kun hän katselee eläinten touhuja. Puuhalassa ja Touhulassa on monenlaista ammattilaista ja toimitsijaa. Kaikille on annettu nimike.  Putkimies, arkkitehti, harjakauppias, hengenpelastaja, taikuri, voileivänsyöjä... Symppis piirros kustakin toimijasta, ja heitä riittää loputtomiin. Scarryn kynä piirtää hahmoja ja tapahtumia ehtymättömästi. 



Tutustumme kaupungin sisä- ja ulkotöihin, erilaisiin kauppoihin, vierailemme rakennustyömaalla ja televisiostudiossa. On paljon sellaista mihin pienimmätkin lukijat voivat samaistua. Käymme Mato Matalan kanssa terveyskeskuksessa, katselemme kuvia kodin moninaisista puuhista, kirjastokin saattaa olla tuttu paikka. Koulu on tuttu ympäristö vähän vanhemmille lukijoille.

Pienille autoista, junista, rekoista, lentokoneista ynnä muista sellaisista viehättyneille lapsille Scarry tarjoaa oikean moottoriajoneuvojen ja työkoneiden paratiisin. Kaupungissa on paloautoja ja tiejyriä, maalla näemme leikkuupuimurin ja traktorin. Pääsemme raksalle, tulipaloa sammuttamaan, satamaan... Mutta pääsemme myös kouluun ja markettiin ja käymään maatalossa.

Yhdessä kertomuksessa seuraamme Armas Karjulaa, sikaa jolla kaikki menee sinä päivänä pieleen. Hän unohtaa liikkeelle lähtiessään avata autotallin ovet ja ajaa ne kumoon. Valintamyymälässä hän törmää pinoon tölkkejä, kirjastossa hän aivastaa niin että kirjat lentelevät... ja niin edelleen sivukaupalla, hauskojen kuvien kera. 

Olen aikaisemmin blogannut kahdesta Scarryn luukkukirjasta, Herra Karjulan hassusta hatusta: klik ja ja Mato Matalan Omppuautosta: klik. Annoin jälkimmäisen eräälle pienelle poikaystävälleni, joka siitä pitäen nukkuikin kirja vieressään. Niin mieleinen se oli. 

Mato hammaslääkärissä, jopa nyt jotakin! (Hih)

Kääntökirja tilattavissa täältä: Adlibris.

Yhteisnidoksen molemmat osat ovat yhtä myönteisen energian ja hyvänmielen juhlaa. Tästä ammennetaan iloa vuosiksi ja vanhemmat voivat halutessaan samalla opettaa jälkikasvulle kivalla tavalla talouselämää, kodin töitä, sitä miten yhteiskunta pyörii. Ja duudeli miten nuo possut ja nallet ja kisut ovat söpöjä ♥️ 

Hurme - Pelliccioni, Peukalon käsikirja

Teos: Peukalon käsikirja, Tietoa lapsille vanhenemisesta

Tekijät: Vuokko Hurme, Sanna Pelliccioni

Kustantaja: Aula Co (2017)

Sivuja: 32

Korkeus: 27 cm

Yleisvaikutelma: Hauska ja hyödyllinen
Oma kappaleeni: Yllätyslahja kustantajalta ♥️

Onpa mukava kirja luettavaksi. Olemme kaikki jonkun ikäisiä ja tunnemme eri ikäisiä ihmisiä. Mikä on nuori? Mikä on vanha? Näitä on  kiinnostavaa tuumailla. Kirjan kannessa lukee että tässä on tietoa lapsille. Lukutaitoiset lapset voivat lukea itse tai aikuinen voi lukea teoksen jotta saa kiinnekohtia siihen miten puhua lapsen kanssa aiheesta. Kirjaa voi myös lukea lapselle, vaikka iltalukemiseksi. 

Piirretty peukalohahmo virittelee keskustelua lasten ja vanhempien välille. Sivuille on laitettu tekstin lomaan kiinnostavia pikkutietoja, kuten että jotkus eläinlajit, kuten alligaattorit ja hait, eivät ikäänny. 

Voi että olisi hyvä käsikirja eskarin tai peruskoulun tunneille. Aloittaisin opettajana ehkä näin: "Käsi ylös kenellä on yksi isoäiti tai kaksi?" "Entä isoisä?" 

"Pitkään eläneitä ihmisiä kutsutaan esimerkiksi vanhuksiksi, ikääntyneiksi, ikääntyviksi, iäkkäiksi, ikäihmisiksi, senioreiksi tai eläkeläisiksi... Loukkaavia termejä ovat vaikkapa ryppykasa, kääkkä..." Hei, hetkinen, eräs tuttuni rakastaa sitä että häntä kutsutaan kääkäksi. Heh heh, se alkoi kun lapsenlapsi opetteli puhumaan ja yritti sanoa grandad - tuttuni on australialainen Douglas, naimisissa suomalaisen Tuulan kanssa. Lapsi sanoi kääkkä ja siitä pitäen grandad oli kääkkä. Erityinen lempinimi, jolla on tarina. Ulkopuolinen saattaa hätkähtää kun kuulee. 

Pikkuisen lisäisin tuohon eläkeasiaan: Maksan itse tuloistani sekä veroja että eläkerahoja, kuten monet muutkin. Hieno systeemi ja vanhuudenturva, jota ei kannata pitää itsestäänselvyytenä.

Peukalon käsikirjan alussa esitellään sukupuu, sitten kerrotaan kehon vanhenemisesta, haastatellaan vanhusta (kivan havainnollista kertomaa), puhutaan työiän loppumisesta, kerrotaan leskeydestä ja kuolemasta. Viimeisellä sivulla kysytään mikä vanhenemisessa on mukavaa. Siitä on saatu ihana loppukevennys ja huipennus kirjaan. 

Lukijoille selitetään termejä; leski, vainaja, perintö, testamentti... Tämä oli mieleenpainuva juttu: Leskenlehti on kai saanut nimensä siitä että kukat tulevat ensin ja lakastuvat, sitten vasta lehdet. Niillä ei siis ole seuraa toisistaan. Perinnön kohdalla on piirroksin kuvattu esimerkkejä omaisuudesta, ja sivun alalaidassa on sympaattisesti esitetty vihreä peili jonka isomummeli jätti Liinalle ja josta kuvaansa katsoessaan Liina voi muistella mummoaan. 

Oma isoäitini kuoli 99-vuotiaana. Hän ehti olla kauan elämässäni. Minulla on hänestä muistoesineenä muun muassa kameesormus, ihanan vanhanaikainen. Onko teillä rakkaita isovanhemmilta perittyjä muistoesineitä?

Tällaisia kirjoja ja keskusteluja kaivataan. Onnekkaita ovat ne lapset ja ne isovanhemmat jotka saavat viettää aikaa yhdessä. Kiitos isoäidilleni Evalle monista antoisista hetkistä. Niitä kelpaa muistella.  

Kirjan paras anti mielestäni: Puhuttiin vanhenemisen hyvistä puolista. Mitkä teidän mielestänne ovat hyviä asioita ikääntymisessä? 

Kirjasta lisää tietoja täältä: ADLIBRIS.  

Voihan vammainen, Saraste - Könkkölä

Teos: Voihan vammainen; Lasten kuvasanakirja vammaisuudesta

Tekijät: Heini Saraste, Kalle Könkkölä

Kuvittaja: Väinö Heinonen

Kustantaja: Into Kustannus (2017)
Kieli: Selkosuomi
Sivuja: 55
Oma kappaleeni: Lahja kustantajalta
Yleisvaikutelma: Hyvä meininki kirjassa!

Tässä yksi linkki josta voi lukea lisää tietoja kirjan ansioituneista tekijöistä. Sieltä voi myös tilata kirjan: ADLIBRIS. 

Ja esittely kustantamon sivuilla: LINKKI.

Voihan vammainen on selkokielinen, hauska teos, jonka lukemiseen uppouduin pitkäksi aikaa. Ei sillä että tekstiä olisi paljon, vaan sillä että jäin kiinnostuneena tuumailemaan yhtä jos toistakin kohtaa tai hymyilemään veikeälle kuvitukselle. 

Kirjan sävy on asiallinen ja myönteinen, osin hassutteleva. Opettavakin se on. Meitä neuvotaan käyttämään oikeita sanoja ja jättämään käytöstä väärät ei-toivotut sanat, kuten *rampa*, *vajaamielinen* ja *invalidi*. Enpä tiennytkään että tuo viimeksi mainittu ei kelpaa. Tajuan kyllä että se on sävyltään negatiivinen muilla kielillä kuin suomeksi. Kahta ensin mainittua en olisi käyttänytkään, ne kalskahtavat halventavilta. 

Teoksen alussa esitellyt kuvitteelliset henkilöt elävöittävät mukavasti termien selityksiä; Jaakob, Myrsky, Kalle, Leila, Siiri ja Ansa. Kuvassa huristeleva 10-vuotias Kalle pitää tietotekniikasta ja kalastuksesta. Pyörätuolissa istuvat voivat harrastaa monenlaista liikuntaa; salibandyä, jalkapalloa, tanssia. 

Huonokuuloisella isoäidilläni oli tapana sanoa että hyvä onkin kun ei ihan kaikkea kuule. Leilan vanhemmat istuvat torvikonsertissa autuaan tietämättöminä muun yleisön kärsimyksistä. Hauska ajatus. 

Vamman tapainen esto: Ennakkoluulo. 

"Ennakkoluulo = Kun ihminen kammoaa jotain ihmistä tai asiaa  ilman että tuntee niitä lainkaan, silloin kyse on ennakkoluulosta. Ennakkoluulo usein katoaa, kun tutustumme toisiimme. Ennakkoluulo ei ole vamma, mutta se tekee elämisen vaikeaksi." (sivu 13) 

Vammattomilla ihmisillä esiintyy joskus sellaista asennetta että vammaisuuden yhteydessä ei saa nauraa. Kirjoitin asiasta kerran pienen lastun vanhaan arkiterapeutti Kopsin blogiini otsikolla Miksi emme saa nauraa? Se alkaa näin: "

"Ystäväni Anna oli miehensä kanssa elokuvissa. He nauroivat katketakseen Down pojan hassulle koheltamiselle ja saivat välittömästi paheksuvia katseita muulta yleisöltä joka ymmärsi olla nauramatta vammaiselle. Anna kertoi jälkikäteen että olisi voinut tietysti sanoa että kyllä meillä on lupa nauraa kun meidän poika on samanmoinen Down lapsi ja myös aika veijari."

Koko tekstin voi lukea täältä: LINKKI. 

Kivaa kertomaa opaskoirista. Koirat ovat uskomattoman viisaita ja oppivaisia. En tiennyt että ne eivät näe liikennevalojen vaihtumista, en liioin tullut ajatelleeksi että kun näen opaskoiran se on töissä eikä sitä saa häiritä ja mennä silittämään. Kirja antaa tietoa ja ajateltavaa.

Sanasto kattaa vammaisuuden, apuvälineiden, palveluiden, auttajien ja laitoksien nimiä, kertoo asioista joita en tiennyt olevan olemassa, kuten näkövammaisteatteri (näyttelijöinä pääasiassa näkövammaisia), sekä mainitsee mahdollisuuden päästä tukemaan ihmisiä vapaaehtoisena (ystäväpalvelu). Vertaistuki mainitaan niin ikään.

Osa sanoista on suomenkielisiä (lukihäiriö, äänikirja, tasa-arvo), osa vierasperäisiä (afasia, anoreksia, osteoporoosi). Selityksissä ei ole puututtu sanojen alkuperään eivätkä määritelmät muutenkaan ole tyhjentäviä, mikä on hyvä. Siten asia pysyy yksinkertaisena. Itseäni kiinnosti muutamassa kohdassa saada tarkempaa tietoa (esimerkiksi sanojen etymologiasta) ja käännyin muiden tietolähteiden puoleen (iso sanakirja, google). 

Voihan vammainen on mitä innostavin opus. Sitä lukiessa tajuan miten valtavasti elämässäni on aina ollut eri tavoin vammaisia tai "puutteellisia" lähimmäisiä ja heidän avustajiaan tai perhettään, vaikka en sitä tule edes ajatelleeksi kun olen heihin niin tottunut. Suvussa, ystävissä, työtovereissa ja oppilaissani on MS-tautisia, heikkonäköisiä, huonokuuloisia, Down-syndroomaisia, ADHD-tyyppejä, lukihäiriöisiä... Eräs ystäväni toimii koulussa sokean oppilaan avustajana. Toinen ystävä opiskelee yliopistossa viittomakieltä. Kolmas on vammaisten lasten avustaja. Suosikkitenorini Andrea Bocelli on sokea, mutta ei se estä häntä laulamasta.

Jotkut vammat (häiriöt tai ominaisuudet) ovat ulospäin näkymättömiä, kuten värisokeus tai lievä autismi. 

Kuulokoje näkyy, mutta maastoutuu hyvin musiikinharrastajien kuulokkeiden joukkoon. Pyörätuoli ja valkoinen keppi ovat selkeämpiä osoituksia siitä että ihminen on vammainen. Minulla oli lapsena onnettomuuden seurauksena reisiluu poikki, ja kuljin jonkin aikaa kainalosauvoilla. Tilapäinen vamma.

Esittelin vanhassa blogissani viitisen vuotta sitten lapsille ja nuorille kirjoitetun kirjan, joka kertoo pistekirjoituksen keksijän Louis Braillen tarinan, Väläys pimeässä. Se on samalla tavalla valoisa ja miellyttävä kirja kuin Voihan vammainen. Lukaistaa jos kiinnostuitte: LINKKI. 

Hah hah, näin kauan olen katsellut kirjan nimeä ja VASTA NYT minulla välähti sen kaksitahoinen hienous. Sen voi tulkita myös näin: Kyllähän vammainen voi ! - Kyllä tosiaan voi. Kivasti keksitty. 

Ihana lämmin lukukokemus. Maltan tuskin odottaa että näytän lapsikavereille.

Täydellinen tulevaisuus

Arto O. Salonen

Yksi oppilaitokseni järjesti foorumin. Luennon aihe: Täydelllinen tulevaisuus, ja teot joilla se saadaan. Luennoitsijana dosentti Arto O. Salonen, joka avartaa kokemusta ihmisenä olemisesta ja kestävään yhteiskuntaan siirtymisestä.  

Miellyttävä, myönteinen, selkeä puhuja, selvästi uskoi asiaan josta puhui. 

Linkki hänen blogiinsa: TÄSSÄ. 

Helsingin työväenopistossa sivistymässä

Helsingin työväenopiston kaunis pinkki rakennus Helsinginkadulla. Olin saanut kutsun avoimelle keskustelufoorumille nimikkeellä Opiston oraakkelit, Tarinoita elinikäisestä oppimisesta ja visioita tulevaisuuden opistosta; kahvitilaisuus, tilaisuuden avaus, esitelmä (Miten asiakaskokemusta rakennetaan ja johdetaan, Jari Danielsson, designtoimisto Kuudes kerros), kommenttipuheenvuoro (opiston rehtori Taina Saarinen) ja lopuksi kysymyksiä ja keskustelua. Antoisaa ! Ajatuksia herättävää. Opettavaista. Nautin ihan kaikesta. 

 Komea sisäänkäynti.

Nukkeja vitriinissä. Olin saapunut puoli tuntia etuajassa ja ehdin rauhassa katsella ja ihailla kaikkea mitä aulassa oli näytteillä. Tunsin käveleväni vapaan sivistystyön ilmapiirissä ja hengittäväni opiston historiaa.

 Taidetta seinällä.

Oppilastöitä oletan.

 Käärme lumosi minut erityisesti.

Arkeologiaakin huomasin miettiväni.

Käden taidot, henkinen sivistys, jokaiselle jotakin. Tässä ympäristössä monenikäiset kohtaavat toisiaan, kouluja käyneet, kouluja käymättömät, kouluja käyvät. 

Kahviossa ennen tilaisuutemme alkua juttelin kahden naisen kanssa jotka kertoivat harrastavansa laulua opistossa. Toinen heistä vakuutti hyvin innostuneesti että kuka tahansa voi mennä laulutunneille. Pitää vain uskaltaa ja mennä. Ei tarvitse osata etukäteen. Pois turha arastelu. Samaa voin sanoa kielikursseilleni tulijoille. 

Kahvipöytä oli katettuna. Joku näytti jo ottavan kahvia. Sanoin naisille että eiköhän mennä mekin - mihin tämä muita rohkaistumaan neuvova lady kauhistuneena huudahtamaan että ei hän nyt herranen aika vielä tohdi mennä kun siellä ei ole juuri ketään. Ja näinhän se käytännössä on, pohdiskelin haukatessani estottomasti ihanantuoksuisesta kanelipullasta, kahvin aromista nauttiessani. Hyvin inhimillistä. 

Yksi lukuisista puheenaiheista keskustelufoorumilla oli pitäisikö opiston opettajista ja heidän oppimenetelmistään tms. julkaista jotain opinto-oppaissa. Nythän oppaissa on melkeinpä ainoastaan kuvaus kurssisisällöistä ja maininta tasosta. Opettajista vain nimet. 

Voisihan se olla hauskaa jos saisin aikuisille suunnatun Finnish for Foreigners - kurssini oheen maininnan että minulla kokemusta myös peruskoulun maahanmuuttajaluokista ja puhun useita kieliä. Tämä yhtenä esimerkkinä. Nettiin mahtuu vaikka miten pitkät esittelyt jos kursseille hakijat ovat opettajista kiinnostuneita. Paperiseen oppaaseen on vaikeampi mahduttaa moista. Tuota kannattanee kuitenkin harkita. 

(Minulla ei ollut kuluneena lukuvuonna tunteja Helsingin työväenopistossa. Esimerkkini on muusta opistosta.)