Vaihtokauppoja, kotitöitä ja keskusteluryhmiä

Sain ison pussillisen mustikoita oppilaalta.

Tein piirakan. Hyvää vaniljakastikkeen kera.

Sain idean kysyä haluaisiko hän kahvikuppeja. Lähetin tämän kuvan ja hän ihastui. Vien hänelle huomenna kaksi kuppiparia. En vielä kertonut että ne ovat osa astiastoa. Olkoon yllätys. 

Nämä ovat meillä käyttämättöminä kellarissa, koska niitä ei voi tiskata koneessa. Äitini on nimittäin maalannut niihin mimosankeltaiset somisteet. Oppilaallani ja hänen miehellään ei ole tiskikonetta, joten ei ongelmaa. 

 Kodin töistä silitys on yksi suosikeistani. 

Entä teillä? 

Leivoin taas teeleipiä Muumien keittokirjan ohjeesta. Klik.

Leikkasin aikaisemmin sydänmuotilla, mutta nyt helpotin 

hommaa ja leikkasin taikinapyörällä ilman että

jäi uudelleen käsiteltäviä hukkapaloja. 

Nämä tulevat kuitenkin nopeasti syödyiksi. 

Vapaaehtoistyöni Asperger-yhdistyksessä käynnistyi taas. Nimi on nykyään Suomen autismikirjon yhdistys ry. 

Yhdistyksen uudet tilat ovat Helsingissä Fleminginkatu 25:ssä. Katutaso. Menen sinne ratikalla numero 9 Pasilasta. Ensin Malmille bussilla, sitten junalla Pasilaan. Helpompaa kuin miltä kuulostaa kun yhteydet pelaavat. 

Syksyn ensimmäisen kokoontumisen keskustelunaihe oli NEUVOT. Mitä neuvoja olet saanut Aspergeriin tai elämässä yleensä? Hyviä neuvoja? Huonoja neuvoja? Tykkäätkö neuvoa? Kysytäänkö sinulta usein neuvoa? ... jne. Erittäin antoisat keskustelut jälleen kerran. 9 henkeä paikalla, joten kaikki saivat puhua paljon. Kello 14.00 - 16.30. Kokoukset alkavat aina kahvitarjoilulla ja sitten puhutaan annetusta (mahdollisesti alustetusta) aiheesta. 

Huomenna maahanmuuttajien suomen kielen keskustelukurssi. Hauskaa. 

Ayres, Thomas; Lapsen raamattu

Tekijät: Honor Ayres, Marion Thomas

Suomentaja: Susanna Hirvikorpi

Kustantaja: Aurinko Kustannus, 2012

Sivuja: 317, kovakantinen  

Tilattavissa täältä.

Tarinaa vai totta? Historiaa vai legendaa? Viisas kirja vai lyömäase? Oppia elämään vai pelon ja syyllistämisen lähde? Koti, koulu, kirkko. Eipä aivan helppoa tavoitella perheeseen sopivaa tasapainoa jos on päättänyt antaa lapsilleen uskonnollista kasvatusta. Heti kun poimin tuon kirjan käteeni, muistin erään ystäväni joka hyvin närkästyneenä kertoi äitinsä lahjoittaneen hänen tyttärelleen (eli lapsenlapselleen) lasten raamatun, Ystäväni koki sen tuputuksena, mutta kirja sai silti olla tyttären kirjahyllyssä. 

Ihminen on ajatteleva olento jo pienestä pitäen. Kyselyikä koettelee vanhempia, joiden pitäisi arjen töitten ohella kehittää vastauksia ylitsepursuavaan määrään kysymyksiä, joita pieni ihminen suoltaa ja joista suurin osa saa jatkoksi "Miksi?"   Viisaat vanhemmat näkevät siinä tilaisuuden opettaa, kasvattaa ja keskustella jälkikasvun kanssa. 

Meistä jokainen on varmaan pohtinut näitä: "Mistä olen tullut?" ja "Mikä on elämän tarkoitus?" ja muita kysymyksiä joihin on olemassa suuri joukko erilaisia vastauksia. On suppeaa näkemystä ja laajaa näkemystä. Tiukkapipoista ja löysäpipoista juttua. Tieteelllistä, historiallista, filosofista ja teologista.

Miten puhua raamatusta lapsen kanssa? 

Aurinko kustannuksen pikkuraamattua lueskellessani ajattelen miten tukalaa, tai vaihtoehtoisesti haasteellisen jännittävää, olisi lukea kertomuksia lapselle, ja joutua yhtäkkiä selittämään sanastoa kuten alttari ja pellavakimppu. Rakastan selittämistä, ei siinä ongelmaa. Mielelläni selittäisin sanat paimen ja keto. Mannaa joutuisin googlettamaan, samaten alttaria. Mutta en tahtoisi vastata minkään ikäisen lapsen kyselyihin vastaantulevista sanoista uhraaminen ja surmata. Siunaaminen voisi olla tukalaa selittää, mutta luulen että selviytyisin, vaikka en itse olekaan uskovainen. Uskontosanojen selvittäminen voisi olla hyödyllistä eri uskontojen parista tulevien luokkatovereitten kanssa keskustelussa. Olen koulussa huomannut että esimerkiksi jotkut sellaiset muslimioppilaat, joiden perheissä uskonto on paljon läsnä, saattavat puhua jumalasta ja rukoilemisesta luonnollisina jokapäiväisinä ilmiöinä. Toisten elämässä uskonnolla ei ole mitään sijaa, joidenkin elämässä vain muutaman juhlallisen kerran vuodessa.

Keskustelua saa kaikenikäisten kanssa aikaan matkanteosta raamatullisina aikoina, isoista perheistä, moniavioisuudesta, elinkeinojen harjoittamisesta, vaatetuksesta. Ihanat kuvat avaavat vanhojen aikojen maailmaa. 

Monet kertomukset ovat tolkuttoman jännittäviä, kuten Joona suuren kalan vatsassa (sivu 166 ja sen tienoot) ja Jerikon muurit sortuvat (sivu 111).

Lähimmäisenrakkautta, moraalia, oikeaa ja väärää, omatuntoa ynnä muuta sellaista voi pohtia monen kertomuksen valossa. (Kain ja Abel)

Nooan arkki, kivat eläimet, sateenkaaren symboliikka (sivu 32). "En enää koskaan anna vedenpaisumuksen tuhota maata", Jumala sanoi. "Aina kun näette sateenkaaren taivaalla, muistakaa tämä lupaukseni."

Hirvitys ja kammo nostavat hiukseni pystyyn kun luen niitä kaivoon heittämiskertomuksia. Joosef, humpsista vaan (sivu 61) ja Jeremia yksin pimeässä kaivossa (sivu 172). 

Tarinoita on sekä vanhasta että uudesta testamentista. 

Julmuuksista huolimatta ja uskonnolliseen vakaumukseen katsomatta Lapsen raamattua voi suositella melkeinpä kenelle tahansa. Ehkä en suosittelisi kaikkein heikkohermoisimmille enkä kaikkein ateistisimmille tai kaikkein kirjaimellisimmille ja ahdasmielisimmille yksilöille, mutta laajalti kuitenkin. 

Oma suosikkini raamatun kertomusten joukossa on se missä Jeesus tempaisee ja kaataa temppelissa mölyävien kauppamiesten pöydät ja heittää heidät ulos niska-persotteella ja potkaisee niin että sandaali vaan heilahtaa. Huomannette että mielikuvitukseni on värittänyt tarinaa. Raamatun lukeminen on henkilökohtaista. Lapsen raamatussa samainen kertomus on sivulla 258, hyvin erilaisena. 

Pakkoruotsikeskustelu televisiossa

Tiistaina 30.11. Pakkoruotsi-ilta TV 2:ssa 21.00.

Toivon että ruotsista tulee valinnainen kieli Suomen kouluihin. On aika.

Toivon että keskustelu pysyy asiallisena eikä ole vihaista tai pilkallista.

Tämä ole asia jonka vuoksi pitää ketään loukata.

Toivon että ruotsin kielen perinteestä kouluissamme puhutaan kunnioittavasti.

Linkki Vapaa kielivalinta.

Sininen vai violetti?

Johnson's Blue is the name.

Excuse me, but isn't that violet or purple, not blue?

Di che colore sono quei gerani?

Tuntuu että puutarhamaailmassa on ihmeen rajallinen määrä värien nimityksiä. Punainen pitää sisällään kirkkaanpunaisen, tummanpunaisen, oranssin, aniliininpunaisen ja vaaleanpunaisen. Itselleni nuo ovat kaikki eri värejä.

Sininen puolestaan kattaa niin vaalean- kuin kirkkaansinisen, violetin, lilan... Nekin minun mielestäni eri värejä.

Minkävärinen tuo pelargonian sukuinen kasvi on, jolle minulla ei ole suomenkielistä nimeä? Eikö tuo ole violetti?

Jotkut nimittävät violettia lilaksi ja "liilaksi". Minusta lila ei ole lainkaan tumman- vaan vaalean tai kirkkaahkon sävyinen väri.

Alkaa pikkuhiljaa tuntua hyvältä idealta sanoa vain joko punainen tai sininen.

Keskustelun polut ja ajatuskulut

Juomia muutamaan makuun. Näitä voisi terveysvaikutteisiksi mainita. Kokeilimme ruotsalaista luumujuomaa. Ihastuimme. Tänään korkkasimme tuon porkkanankin. Siitä emme oikein pitäneet, kaadoimme appelsiinimehua joukkoon. Guinnessin tapainen Irish Stout kulahti kurkuistamme sutjakasti. Slanja, vai miten kippis kirjoitetaan? At Easter we call the beverage "liquid malt pudding", nestemäistä mämmiä. Oh, mammy! Oh, mama! (City Market Jumbossa ainakin myy noita Eden-juomia.)

Itäkeskukseen avattu uusi iso Prisma. Miten on mahdollista että koko ajan rakennetaan lisää, koko ajan avataan uusia kauppakeskuksia? Onko jatkuva talouskasvu mahdollinen? Maallikkona ihmettelen tuota useinkin, ja varsinkin nyt talouskriisin aikana. 

Aloin lukea kirjaa keskustelemisen ja kuuntelemisen tärkeydestä (Theodore Zeldin), jonka olen aikaisemminkin lukenut. Päivittäin puhumme paljonkin, mutta miten suuri osa siitä on elähdyttävää, innostavaa, kiinnostavaa, hyödyllistä... tai haitallista, tyhjänpäiväistä, repivää, myrkyllistä, hidastavaa?

Kun mielet kohtaavat, kun syntyy kipinä, kun keskustelusta seuraa uusia ajatuskulkuja... Päästäpä tuosta nauttimaan edes kerran kuussa!

Opettajat: Joskus jossain jonkunlaisella opettajalla jossain oppiaineessa mahdollisuus sytyttää kipinä ja saada aikaan säkenöivää keskustelua tai antaa aavistus hyvästä keskustelusta ja herättää halu sellaiseen pyrkimisestä.

Oppiaineenakin voi olla retoriikka, puhetaito, väittely. 

Kirjallisuuspiirissä saattaa syntyä innostunutta juttua joka kehittyy piiriläisten kokoontuessa aina uudelleen. Yksi mäntti voi pilata kaikkien ilon. Negatiivinen, ivallinen tai besserwisser. Yksi muita innostava henkilö nostaa tunnelman kattoon ja kaikkien aivot virittyvät sopiville taajuuksille. Siinäpä mieluisa ajatus. 

Kaikkein väsyttävintä on keskustelu jossa joutuu koko ajan olemaan varuillaan, kuin syytettynä, puolustautumaan, suojautumaan pommeilta joita yksi heittelee, samaten keskustelu jossa toinen yrittää voimakkaasti tuoda julki omia ajatuksiaan, taivutella meidät muut omalle kannalleen, saada meidät luopumaan omista mielipiteistämme.

Opettajan ammattia ajatellen. Siinä sellainen raskas puoli että pitää välittää oppilaille tietoja ja ajatuksia silloinkin kun oppilaat eivät kuuntele. Erittäin raskasta on torjua hyökkäyksiä joita häiriköt äityvät harrastamaan. 

Molemmista kokemusta, vaikkakaan ei isommin. Sen verran että tiedän mistä puhun. Tuosta en välitä mielelläni lähteä keskustelemaan, ellei keskustelu lähde vierimään kevyeen suuntaan. Raskassoutuisiin hyödyttömiin keskusteluihin en suostu antautumaan. Toisaalta en myöskään liian kepeisiin mitäänsanomattomiin höpinöihin. 

Keskustelusta saisi mielellään olla jotain vaikutusta. 

Siitä voisi saada mielenrauhaa, mielenvirkistystä.

Se saisi mielellään johtaa uusille poluille. 

Päivälliskutsut

Minut haastettiin eilen blogimaailmassa kuvittelemaan tilanne jossa minun kuului valita päivälliskutsuille pöytäseurakseni kuusi historian henkilöä.  Voisin koostaa seurueen jossa älykäs keskustelu säkenöi. Ihmeellinen sattuma. Menin eilen oikeassa elämässä kutsuille joilla älykkäät, lämpimät, säkenoivät (nykyhistorian) ihmiset keskustelivat. Uskokaa tai älkää, heitä oli kuusi.  

Kutsujemme emäntä, amerikkalainen Susan, on asunut Suomessa 35 vuotta. Hän opettaa englantia Keravalla, ja vaikuttaa asioihin muun muassa bahai-yhteisössä. Kuvassa yksi hänen kauniista, äidiltä perityistä kupeistaan. Kiitos Aarnen ja Sirpan, sain kuvan, vaikka oma kamera ei ollut mukana. 

Olin etukäteen ajatellut pääseväni tapaamaan mielenkiintoisia tuttavuuksia, uusia kasvoja, ja mites kävi? Kolmet kasvot kuuluivat ihmisille jotka olen tavannut amerikkalaisen ystävämme Belindan Thanksgiving-kutsuilla. Siis tutut naamat, hah hah. Kaksi kutsutuista oli minulle ihan uusia tuttavuuksia, ja tokihan on niin että muidenkin kanssa tuttavuus on vielä alussa. Jatkamme toivottavasti Belindan kutsuilla tässä kuussa. Kävi ilmi että Susan ja Belindakin tuntevat toisensa. It's a small world.

Aloitimme keskustelutilaisuudella Susanin perheen viihtyisässä olohuoneessa, jonka ikkunoista avautui näkymä isoon puutarhaan, missä kurpitsaakin kuulemma kasvaa. Tänä vuonna vaan eivät kasvaneet kunnon mittoihin.

 

Kävimme kaiken keskustelun englanniksi. Helena, peruskoulun opettaja, naimisissa amerikkalaisen kanssa, kertoi sujuvasanaisesti ja eloisasti lasten hyvekasvatuksesta. Erittäin ajankohtainen aihe näinä koulusurmien ja koululaisten masennuksen aikoina. Hänellä oli lähdeteoksena englanninkielinen opus josta löytyy hyveitä peräti 52. (Palaan tähän aiheeseen myöhemmin joko tässä tai kakkosblogissani, Arkiterapeutti Kops). 

Sirkka, joka on kääntäjä (englanti-suomi) käytti puheenvuoron ja pohdiskeli aihetta lojaalisuus versus porukanpetturuus tai kaverin luottamuksen pettäminen, tapauksissa joissa on jotain pahaa tapahtumassa ja sen voi estää lavertelemalla asiasta eteenpäin. 

Kun mainitsen että Aarne ja Sirpa ovat kouluttajia ja laajalti matkustaneita, saatte idean siitä miten oivallinen keskusteluryhmämme oli. 

Päivi, uusi tuttavuus, naimisissa palestiinalaisen kanssa. Ryhmämme yhteiset lonkerot ulottuvat laajalle maailmankartalla, lähi-itäänkin. Susanilla oli keittiön seinällä mitä kiehtovin kartta bahailaisuuden levinnäisyyden maista. Arabialaisella ja /tai persialaisella kirjoituksella sekä meikäläisellä tekstillä sanoitettu. Irak ja Iran piirtyivät muistiini. 

Kahvin ja teen kanssa saimme lähi-idän herkkua, Turkish delight, toiselta nimeltään lokumi. Marmeladin tapaisissa makeisissa oli eri makuja. Mansikanmakuisissa tuntui ruusuveden aromi.

Hyvät ystävät, hyvä keskustelu, ruokaa... Siinä on miellyttävän tuottoisan elämän eväät. Jäi lämmin mukava olo eilisestä. 

 

NETTIKESKUSTELUISTA

.

Growing, growing... Helmilijojen kasvu edistyy.

Jokohan kohta edistyy nettikeskustelukin? Luin Metrolehdestä että valtiosyyttäjä Mika Ilman ehdottaa netin keskustelupalstoille valvojia jotta asiattomat viestit saataisiin pois. Loukkaaviin viesteihin on puututtu. Susan Kuroselle lähetettyjen viestin lähettäjää jäljitetään parhaillaan.

En ole käynyt keskustelupalstoilla, enkä kovin hyvin tiedä kuka on Susan Kuronen, mutta blogeissa olen nähnyt millä tavalla hyvä keskustelu menee pilalle. Jonkinlaiset säännöt olisi hyvä olla olemassa, eikä kohteliaisuuskaan pahitteeksi olisi.

Lapsia varoitellaan: Leikkikää kiltisti keskenänne. Ellet osaa käyttäytyä, lähdemme kotiin. Ja jäähyllehän joutuu jos rähisee, tai ainakin leikki menee pilalle.

Koulussa on oltava yhteiset säännöt. Senhän näkee mitä tapahtuu jos lepsu ope ei pidä säännöistä kiinni. Senkin näkee miten hankalaksi elämä käy jos luokassa on yksikin häirikkö.

Kai nuo lapsuuden rähisijät ja häiriköt sun muut koulukiusaajat siirtyvät säädetyssä järjestyksessä nettien keskustelupalstoja häiriköimään.

Se joka huutaa SENSUURI ISKI ! luettuaan valvonnasta ja loukkaavia viestejä koskevista tutkintapyynnöistä, miettiköön hetkisen ja vaihtakoon näkökulmaa. Kyse on yhteisistä säännöistä, toisten kunnioituksesta, yhtäläisistä oikeuksista siinä tarkoituksessa että keskustelu etenisi. Samaan tapaan kuin liikenteessä tarvitaan sääntöjä ja muiden kunnioittamista jotta ei tule kolareita.

Liikenteessä on kärsimättömiä kuskeja, "myöhästyn töistä ellette päästä minua kiilaamaan"-tyyppejä, "kaikki kotterot tässä kiilaavatkin mun mersun tielle", "pois alta" - ihmisiä. Ajatelkaa miten he käyttäytyisivät jos sääntöjä ei olisi?!

Katsokaa miten anonyymiyden turvissa voi nettikeskusteluissa riehua jos sen ottaa päämääräkseen.

Minä ainakin kannatan sääntöjä ja rajoituksia.

Netin leimahdusarkoihin keskustelunaiheisiin kuuluvat mm. maahanmuuttajat ja monikulttuurisuus. Kirjoitan silloin tällöin blogeihini postauksia, joiden yhteydessä on mahdollista tuoda esiin sekä puoltavia että vastustavia mielipiteitä vapaasti, mutta toivoakseni hyvässä hengessä muiden mielipiteitä kunnioittaen.

Toisessa blogissani on lastunpätkä maahanmuuttajista. Jatkoa tulee kun ehtii.

ARKITERAPEUTTI KOPS.
.

JOS HERNE ON JO VALMIIKSI NENÄSSÄ

.

More and more green and other colours. Vihreä ja muut värit sen kun lisääntyvät ympärillämme.

Tein eilen pienen tripin kampaajalle. Sinne suunnistaessani poikkesin hetkeksi matkan varrella olevalle kirpputorille, ulkoilma-sellaiselle. Jouduin poistumaan koska kanssaihmisen tupakansavut kulkeutuivat hengityselimiini.

Ajatella, siinä on asia jonka nykyään uskaltaa sanoa ääneen... tai no melkein ääneen, ellei sano sitä tupakoitsijan läsnäollessa. Kokemus on osoittanut että tiettyihin puheenaiheisiin reagoidaan voimakkaasti ja kohta saa katua syntymäänsä jos on sattunut väärän sanan sanomaan. Tupakoitsija liittää hyvin herkästi viestiin itseensä kohdistuvan paheksunnan, vaikka sitä ei siihen olisi tarkoitettukaan.

Toinen herkästi reagoiva ihmisryhmä on teini-ikäiset. Jos vanhemmat kysyvät melkein mitä tahansa, heti on niskakarvat pystyssä koska oletetaan että kyseessä on kontrollointiyritys.

Onneksi minun ei tarvitse osallistua kumpaankaan edellämainittuun kommunikointiin. Niin, tai... kerran minulla oli yskä, ihan oikea flunssasta seurannut yskä, ja sitä yskää kun yskin työpaikan neuvotteluhuoneesta ulos astuessani, läheisestä tupakkatilasta kuului erään Paavon ääni: "No niin, nyt se tupakansavu sitten jo muka häiritsee tuonne asti!"

Samaa taipumusta ja hernenenäisyyttä olen nyt katsellut sivusta muutamana päivänä monikulttuurinvastustajien blogien kommenttiosastoissa sekä eilen vielä Hesarin toimittajan sananvapauspostauksen yhteydessä. Se meni jotenkin siihen tapaan että bloginpitäjältä kysyttiin mitä mieltä hän on tapauksesta Mikko Ellilä. Kun hän vastasi että ei tunne tapausta, mutta periaatteessa on sitä ja sitä mieltä asiasta YLEENSÄ, kohta alkoivat kivet lentää ja väitettiin että hän oli ottanut kantaa siihen nimenomaiseen tapaukseen ja bla bla bla. Sananvapauskeskustelu ei kehittynyt terveeseen eikä hedelmälliseen suuntaan, mutta osoitti omalta osaltaan että sananvapautta ei blogimaailmassa ole. Sen sijaan on paljon väärinkäsityksiä, sanojen vääristelyä, teilausmentaliteettia. Ei hyvää tahtoa kommentoijien välillä. Hyvin harvoja yrityksiä sovitella, osoittaa hyvää tahtoa, antaa toiselle tilaisuus selittää ja KUUNNELLA mitä hän sanoo, sen sijaan että väitetään hänen sanoneen mitä oletetaan hänen sanoneen. Herne on jo valmiiksi nenässä, ja jokainen tietää täsmälleen miten väärässä se ja se henkilö on ja miten asioitten tulisi olla. Jokaisella on tarvittava määrä järkeä omassa päässään ja muut ovat idiootteja jotka elävät haavemaailmassa.

Tilaisuuksia sananvapaudesta ja monikulttuurista keskustelemiseen avautuu siellä täällä. Jotenkin vaan näyttävät lähes kaikki menevän pilalle. Reinoblogin Reino lupaili pistää pystyyn blogin jossa samoinajattelijat ja toisinajattelijat pääsisivät keskustelemaan. Kokeilen mielelläni, kiitos, mutta ettei vaan tuo sama rääpiminen ja toisten mielipiteiden mollaaminen ja pilkunpökkiminen sielläkin jatku. Jos herne jo valmiiksi nenässä.
.