Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste VAPAAEHTOISTYÖ. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste VAPAAEHTOISTYÖ. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, syyskuuta 17, 2019

Vaihtokauppoja, kotitöitä ja keskusteluryhmiä


Sain ison pussillisen mustikoita oppilaalta.
Tein piirakan. Hyvää vaniljakastikkeen kera.




Sain idean kysyä haluaisiko hän kahvikuppeja. Lähetin tämän kuvan ja hän ihastui. Vien hänelle huomenna kaksi kuppiparia. En vielä kertonut että ne ovat osa astiastoa. Olkoon yllätys. 


Nämä ovat meillä käyttämättöminä kellarissa, koska niitä ei voi tiskata koneessa. Äitini on nimittäin maalannut niihin mimosankeltaiset somisteet. Oppilaallani ja hänen miehellään ei ole tiskikonetta, joten ei ongelmaa. 



 Kodin töistä silitys on yksi suosikeistani. 
Entä teillä? 


Leivoin taas teeleipiä Muumien keittokirjan ohjeesta. Klik.


Leikkasin aikaisemmin sydänmuotilla, mutta nyt helpotin 
hommaa ja leikkasin taikinapyörällä ilman että
jäi uudelleen käsiteltäviä hukkapaloja. 
Nämä tulevat kuitenkin nopeasti syödyiksi. 


Vapaaehtoistyöni Asperger-yhdistyksessä käynnistyi taas. Nimi on nykyään Suomen autismikirjon yhdistys ry. 

Yhdistyksen uudet tilat ovat Helsingissä Fleminginkatu 25:ssä. Katutaso. Menen sinne ratikalla numero 9 Pasilasta. Ensin Malmille bussilla, sitten junalla Pasilaan. Helpompaa kuin miltä kuulostaa kun yhteydet pelaavat. 

Syksyn ensimmäisen kokoontumisen keskustelunaihe oli NEUVOT. Mitä neuvoja olet saanut Aspergeriin tai elämässä yleensä? Hyviä neuvoja? Huonoja neuvoja? Tykkäätkö neuvoa? Kysytäänkö sinulta usein neuvoa? ... jne. Erittäin antoisat keskustelut jälleen kerran. 9 henkeä paikalla, joten kaikki saivat puhua paljon. Kello 14.00 - 16.30. Kokoukset alkavat aina kahvitarjoilulla ja sitten puhutaan annetusta (mahdollisesti alustetusta) aiheesta. 

Huomenna maahanmuuttajien suomen kielen keskustelukurssi. Hauskaa. 

maanantaina, huhtikuuta 24, 2017

Tarjottavaa kokoukseen


Pidin neljän henkilön kanssa (vapaaehtoistöihini liittyvän) kokouksen meillä. Laitoin pientä purtavaa sillä sopimuksella että jokainen maksaa minulle 2 - 3 euroa. Tykkäsin kovasti tästä systeemistä, eikä haittaa vaikka luultavasti "hävisin" rahallisesti. En ryhtynyt laskelmia tekemään. Laitoin kahvia ja teetä, rakentelin kolmioleipiä - jokaiselle kaksi. Sivelin margariinia leiville ja pistin kalkkunaleikettä ja kurkkua kerrosten väliin.

  
En valmistautunut samaan tapaan kuin tavallisia kutsuja varten, eli en tehnyt kaikkea itse vaan  ostin Lidlistä nachoja ja suolakeksejä sekä levyn tummaa suklaata, ja pistin kaupasta ostettua puputettavaa pöytään. Helppoa tarjottavaa, mistä jäi ylikin. Teen seuraavalla kerralla laskelman ja katson mikä kustannus todellisuudessa lienee. 


Lidlistä ostin ison rasian erilaisia suolakeksejä edullisesti. Osaan keksejä oli tujautettu mausteita ekstra-ydyllä. Niitä hävisi kulhosta kiitettävällä vauhdilla. Viihdyimme keittiössä tunnin ennen kuin siirryimme olohuoneeseen varsinaista kokousta pitämään puoleksitoista tunniksi. Toimin saman periaatteen mukaan kuin lapsikavereitten kanssa: Syömiset ja juomiset jätetään keittiöön. Ei viedä mitään muihin huoneisiin. Tällä menetelmällä vältyn metsästämästä popkorneja sohvan alta ja jännittämästä kaatuuko kangassohville juomia. Kun opettaa sen säännön ihmisille jo ekalla kerralla, sen jälkeen on helppoa saada heidät toimimaan samalla tavalla jatkossakin. 


Leivoin omenapiirakan. Sen verran saatiin kotitekoista herkkua.


Olemme tavallisesti kokoontuneet (hiukan isommalla ryhmällä) KirjastoKympissä Helsingin keskustassa. Siellä on ilmainen ryhmätyötila, jonka olemme varanneet kerran kuussa ja kokoustaneet siellä. Nyt kutsuin pienen porukan meille suunnittelemaan kesän ja ensi syksyn toimintaa. Oli ihanaa tavata tutuksi tulleita tyyppejä yksityisesti. Meitä oli kolme miestä ja kaksi naista paikalla. Pari henkilöä ei päässyt tulemaan, mutta mahduimme näin paremmin meidän keittiöön. Taas on parannettu maailmaa lisää ja saatu hyvää mieltä sekä lujitettu kaveruutta. Ehdottivat seuraavaksi puutarhakutsuja. Mikäs siinä kunhan kaikki kantavat astiansa itse 😀 

keskiviikkona, maaliskuuta 09, 2011

Kaikkea kivaa keväässä



Kevään energiaa ja kihisevää kohinaa kaikkialla.

Punaisen ristin paikallisosasto kehittelee monenlaista vapaaehtoista ystävätoimintaa. Mummolasuunnitelmia, kavereita alakuloisille, kumppaneita nuorille ja vanhoille. Itse olen mukana maahanmuuttajien kotouttamisessa. Huomenna taas pidän kielikerhoa peruskoulussa.

Ansiotyössäni olen saanut ja saamassa lisää uusia opetustehtäviä. Sekin on innostavaa.

Isn't this pretty? My mother has painted it.


Keltainen kana on kirpparilta. Muut esineet äidin käsialaa eli käsittelemiä.


Kaikki on niin kivaa! Tapaan lapsikaveritkin pian pitkän tauon jälkeen. Ensin oli yksi sairas, sitten toinen, viimeksi minulla oli nuha ja yskä. Mutta nyt ei olla köyhiä eikä kipeitä.

lauantaina, marraskuuta 20, 2010

Children's Rights



Proteggiamo i bambini! Non solo quando abbiamo la Giornata mondiale per la prevenzione dell'abuso sull'infanzia, ma sempre.

Let's protect children all year round. Not just once a year.

UNICEF. Twenty years of Children's Rights.

torstaina, lokakuuta 07, 2010

Names of animals


Eläinten nimiä maahanmuuttajanuorten kanssa- Pehmopossu kiersi kädestä käteen ja jokaisen piti sanoa vuorollaan joku eläin suomeksi tai englanniksi. Porsas, a wolf, sammakko, an elephant, virtahepo, koira, a tiger, a monkey, susi, a dragonfly ( = sudenkorento )... Tätä jatkettiin monta kierrosta!

Names of animals with my immigrant children. Each one had to say a name of an animal either in English or in Finnish and then give the toy pig to the next pupil. We all enjoyed that.

(Volontariato, la Croce Rossa)

keskiviikkona, syyskuuta 29, 2010

Uusi läksykerho



Läksykerhotoiminta on taas alkanut. Kävin toista kertaa ohjaamassa tänä syksynä alkanutta maahanmuuttajien kerhoa. Jännä tehtävä kun ei aluksi ole yhteistä kieltä kuin nimeksi. Ja body language.

My homework club this year consists of four Russian and two Estonian schoolchildren, plus today there were two Somali children. They are about 13 and 14 year-olds. We found out that everybody likes English and everybody understands and talks it, at least a little, enough to get by. I've had two wonderful sessions with them so far.

Valmistavalla luokalla on apunaan venäläinen koulunkäynnin avustaja Irina, johon olen tutustunut. Hän osaa tietenkin suomea, eihän hän muuten voisi maahanmuuttajia assisteerata. Valmistavalla luokalla on neljä venäläistä ja kaksi virolaista oppilasta. Tänään menin toista kertaa kerhoa ohjaamaan. Sinne oli ilmestynyt kaksi oppilasta lisää, somaleja. En toistaiseksi osaa venäjää, viroa enkä somalia, eivätkä oppilaat osaa vielä paljonkaan suomea, mutta hyvin luontevasti saimme englannista yhteisen kielen. Kaikki osaavat sitä vähintään sen verran että ymmärrämme toisiamme.

Heh. Ekalla kerralla selvisi heti alkuun että luokan vilkas venäläispoika Dima ja minä puhumme italiaa, eli yhteys syntyi välittömästi. Hän on asunut vuoden Italiassa. Tänään toisella tapaamiskerrallamme ei enää paljon tarvittu italiaa. Juttelimme englanniksi, ja vähän suomeksi. Yllättävää huomata nuorten englannin kielen taito. Heillä on englantia lukujärjestyksessä vasta ensi vuonna - ha haa:D

Ihana iloinen tunnelma. Me kaikki olimme tyytyväisiä. Ensi viikolla taas!

perjantaina, toukokuuta 28, 2010

Suklaasydämelliset kiitokset



Läksykerhonuortemme opettaja Reetta, meidän yhteyshenkilömme Pukinmäen peruskoulussa, antoi meille kolmelle kerho-ohjaajalle kivasti suunnitellun läksiäislahjan. Marimekon lautasliinoja, joiden nimi on Kevätjuhla, kuvassa laitumelle kirmaavia lehmiä. Paketti on sidottu punaisella siten että päälle muodostuu Punainen Risti. Suklaasydän on sydämellinen kiitos. Hyvä että on mukana kiitokset pahvisella sydämelläkin, koska tulin äsken syöneeksi suklaan. Nyt pitää vaan muistaa olla nielaisematta tuota toista sydäntä.

I and the two other people who have been part of the Red Cross Homework Help Program at the same school, received a well thought-out gift from the kids' teacher who has been our liaison. It's a packet of Marimekko design serviettes tied with a red ribbon. Get it? It's a Red Cross. The chocolate heart says: A heartfelt thank you.

Fortunately she had written her thank yous also on a cardboard heart, because I ate up the chocolate heart after lunch. Delicious milk chocolate. Yum-my! I must remember not to swallow the cardboard heart.


torstaina, toukokuuta 27, 2010

Läksykerho päättyi tänään



Last homework club today. Sniff. The students gave me a beautiful card. Hearts, lots of hearts, their names, thank you for your help in five languages, and we love you.

Läksykerhon viimeinen kokoontuminen oli tänään. Nyyh. Pidin tälle porukalle syyskaudella 12 kerhokertaa ja keväällä 18. Yhteensä 30 yhteistä kokoontumista. Haikea erota. Muut kaksi ohjaajaa eivät ole olleet noin monta kertaa kuin minä.

Thaimaalainen Juy piirsi meille kortit. Minun kortissani lukee sisällä kiitos avusta suomeksi, ranskaksi, thaiksi ja venäjäksi. Paljon sydämenkuvia, kaikkien nimet ja we love you.

There will be other clubs. This was my first one. I loved it.

(Voluntary work at the Red Cross)
(Volontariato della Croce rossa)
(Punaisen Ristin vapaaehtoistyötä)


torstaina, huhtikuuta 29, 2010

Läksykerholaisemme



Minulla on kotona kehystettynä kuva läksykerholaisista viime syksynä. Pari puuttuu, eivät halunneet kuvaan, ja yksi heistä on siirtynyt muuallle lukioon, mutta muuten on samat 7 naamaa edelleen kerhossa. Se toimii tämän loppukevään torstaisin ja perjantaisin. Tänään oli tosi hienoa kun ensimmäistä kertaa me kaikki kolme ohjaajaa olimme paikalla. Olen välillä vetänyt kerhoa yksin kun muut eivät ole päässeet.

I have a framed picture of the children from my homework club in my home. Two of them didn't want to pose for the photo. One is no longer with us. He moved to another school. The other seven are still in the club. It's on Thursdays and Fridays.

Abdulaahi (somali) oli kujeilevalla tuulella, häipyi ensin jonnekin ja saapui sitten rutkasti myöhässä ilman mitään tavaroita. Tein hänen kanssaan yhtä suomen tehtävää ensin vähän tökkivästi, mutta heti kohta meille kehkeytyi juttua sukunimistä, salmiakista, lainelautailusta ja hänen tukankasvustaan. Tarjoamiemme läksykerhokarkkien joukossa oli salmiakkia, mistä hän ei pitänyt. Luulin hetken että hän sylkee sen pois. Kerroin että suomalaiset tykkäävät jo lapsina salmiakista mutta kaikki ulkomaalaiset ystäväni elehtivät torjuvasti ja sanovat yh, ei kiitos. Tämä huvitti Abdulaahia ja hän sanoi: "Jospa vielä kokeilen", ja pisti salmiakin suuhunsa - ja sen jälkeen hedelmäkarkin jotta maku hävisi :)

Ohjasin tänään myös venäjänkielistä osastoa, Natasha, Abdulla ja Nastja. He tekivät suomen tehtäviä, ainakin jos joku meistä ehti pitää heitä silmällä. Porukasta vain muutama tekee läksyjä oma-aloitteisesti. Ryhmä on hyvin eritasoisista oppilaista koostuva. Ikähaitarikaan ei uskoakseni ole samanlainen kuin 7. luokalla tavallisesti. Jotkut maahanmuuttajat saapuvat Suomeen kesken lukukautta. Stoori ei suinkaan ala alusta, niin sanoakseni.

Aika jänniä suomen kielen tehtäviä oli tänään. Yhdessä tehtävässä piti löytää ja selittää sukunimistä löytyvät sanoja. Aaltonen, Jokinen, Koivisto. Toisessa täytyi kertoa mitä eroa sanoissa isolla tai pienellä kirjaimella kirjoitettuna. Anna - anna, suomi - Suomi, Taimi - taimi. Olen huomannut että heidän suomen kirjansa pursuilee luontosanoja. Tukee mainiosti biologian ja maantiedon opetusta, mutta en tiedä miten motivoitu olisin itse 15-vuotiaana maahanmuuttajana oppimaan kaikkea tuota. Ajattelen esimerkiksi sanaa taimi ja sen taivutusta sijamuodoissa.

Herätti hilpeyttä kun tarjosin taimen ja vesan selitykseksi "baby tree".

perjantaina, huhtikuuta 23, 2010

Tyttökerho



Läksykerhossa sattui olemaan seitsemästä vain kolme koulussa tänään. Koska he olivat tyttöjä avautui mainio tilaisuus pitää tyttökerho. Olin tuonut mukanani Stockmannin Exclusive - lehden, jota selasin oppilaiden kanssa. Olin merkannut kysyttäväksi sanoja suomeksi ja englanniksi ja kyselin niitä sitä mukaan kun kuvia tuli esiin. (Olin peittänyt sanat jos ne näkyivät otsikoissa isolla.) Riippumatto, eväsretki, puutarha, kynsilakka,häät, syömäpuikot... Tämä osoittautui meitä kaikkia kiinnostavaksi puuhaksi. Monesta kuvasta syntyi pientä keskustelua. Suorastaan innostuimme kun auki kääntyi thaimaalaisen ruuan sivu. Juy on Thaimaasta. Sitten vasta innostuimmekin kun näimme Emilyn äidin yhdessä kuvassa!!! Hän on töissä Stockmannilla, joka julkaisee lehteä.

Lopussa jäi sen verran aikaa että ehdimme läpsiä pöytään kirjainkortteja ja kilpailla siitä kuka ehti ekana sanoa kyseisellä kirjaimella alkavan musiikkiaiheisen sanan: P - piano, K - karaoke, S - Shakira... Nyima on tavallisesti ollut ylivoimainen, mutta tällä kertaa Emily vei voiton.

Pistin Shakiraa soimaan iPodistani kun kävelin kotia kohti.

Ottaiskohan Tekniikan maailman mukaan jos ensi kerralla sattumalta avautuu poikakerhon mahdollisuus?

Just girls in the homework club today. I had brought with me that Exclusive magazine you see in the picture. We had a nice chat while I showed pictures and asked if they knew the Finnish and/or the English for things like a picnic, a wedding, a hammock, chopsticks, nail polish, a garden... There was Thai food on one page, which was great because one of the girls comes from Thailand. Then something incredible happened; the picture of Emily's mother was on one page! She works for the department store that publishes the magazine.

torstaina, huhtikuuta 22, 2010

Läksykerhon palkintoja



Lähestulkoon vapaa aamupäivä. Lähetin italian kurssilaisille eilen laatimani nettitehtävän ja sitten zumbasin. Kohta alan valmistautua läksykerhoon. Käyn sitä pitämässä nykyään sekä torstaisin että perjantaisin yhden tunnin verran. Punaisen Ristin vapaaehtoistyötä.

Kuvassa on palkintoja joita annan kerholaisille erilaisista kilpailuistamme. Minun ja ystävieni lahjoittamaa kamaa. Otan kuvia ja "katalogista" saa valita mitä haluaa. Tuo laukku oli kahdenkin tytön mieleen. Ekaksi ehtinyt saa sen. Toinen valitsi itselleen mukin. (Ei tässä kuvassa.) Vien palkinnot tänään.

No teaching this morning, so I decided to Zumba after sending out this week's online task to the participants in my Italian groups. Compito 16 per i participanti nei tre gruppi.

Soon I must get ready for the homework club. Il mio volontariato con la Croce rossa. It's for seven seventh graders at the nearby school. I go there on Thursdays and Fridays, 45 minutes at a time. We have various contests and I give out prizes. Some things my friends and I have donated. I photograph the things and then the students can pick out what they want. Two of the girls wanted the bag in the picture. The one who called it first gets it. The other one chose a mug for herself. (Not in that picture.)

lauantaina, tammikuuta 09, 2010

Homework club continues


Läksykerho maahanmuuttajille jatkui eilen. Kouluun oli palattu edellisenä päivänä, joten läksyjä ei vielä ollut, mutta keksin heille muuta ohjelmaa. Kanssaohjaajani Hannakin pääsee nyt taas kevätkaudella mukaan. Syksyn vedin enimmäkseen yksin, vaikka SPR:n tyyli on että aina on vähintään kaksi vetäjää.

I'M A REDCROSS VOLUNTARY WORKER IN A HOMEWORK CLUB FOR IMMIGRANT CHILDREN ON FRIDAYS FROM 12 TILL 1 PM. SPRING TERM BEGAN YESTERDAY. We started with an exercise with sentences with the word SNOW in them.

Sanelin aluksi suomeksi ja englanniksi lauseita joissa oli sana LUMI / SNOW

Lumi on valkoista. Lumi on kaunista. Lumi on kylmää. Pidän lumesta. Rakastan lunta. Lapset leikkivät lumessa. Lapset leikkivät lumella. Lumikki ja seitsemän kääpiötä.

Snow is white. Snow is beautiful. Snow is cold. I like snow. I love snow. Children play in the snow. Children play with snow. Snow White and the seven dwarfs.

Toiseksi ohjelmanumeroksi otimme leikin: Arvatkaa mitä pussissa on. Kysykää kysymyksiä joihin opettaja vastaa "kyllä" tai "ei". (Onko se valkoinen? Onko se eläin? Onko se jotain syötävää?...)

Vastaus: KYLPYAMME / A BATH

Oppilaat eivät oikein vielä päässeet tähän leikkiin sisään. Pitää harjoitella lisää. Tuli liikaa kysymystyyppiä: "Onko se teroitin?" vaikka yritin ohjeistaa että ei kannata erikseen kysellä kaikkia maailman esineitä ja asioita, vaan esittää laajempia kysymyksiä jotka rajaavat asiaa.



3) Korttipakka jossa kirjaimia. Piti sanoa mikä tahansa "maantietosana"; kaupunki, maa tai paikka jonka nimi alkoi sillä kirjaimella minkä opettaja käänsi näkyviin. Se voitti joka ehti sanoa ensin.

HELSINKI, SWEDEN, RUANDA, OMSK, SOMALIA, PUKINMÄKI, OSLO, AFRIKKA, KEMIA... UPS EIKUN KENIA...

Voittaja keräsi 22 pistettä, muut 9, 10 ja 11. Kaikki olivat hyviä!

Peli oli niin jännittävä että unohdin tarjota Punaisen Ristin kustantamaa suklaata. Minulla oli suklaalevy repussa, 200 grammaa. Kannoin se takaisin kotiin. Puh, painava! :D Kannan sen ensi perjantaina uudelleen läksykerhoon.


keskiviikkona, joulukuuta 09, 2009

Läksykerhostani juttua netissä



Pukinmäen koulun ruokalan seinä. Eikö olekin sympaattinen ja taiteellinen!

Tänään pieni juttu ja pari kuvaa meistä Punaisen Ristin sivuilla. Minäkin olen siellä puolikkaana. Tekstissä sanotaan että läksykerhot ovat vapaaehtoisia, mutta muista LäksyHelpeistä poiketen meidän kerhomme on sisällytetty oppilaiden lukujärjestykseen tukituntina.

A wall of the cafeteria of the school where my homework club is. Today the Red Cross put an article and two pictures of us on their site. You can see half of me there.


torstaina, marraskuuta 12, 2009

Yhtä sun toista "luonnollista"


Huomenna taas läksykerho kokoontuu. Otin viime viikolla mukaan karttapallon muotoisen teroittimeni, pistin se pöydälle ja kehittelin juttua lähtökohtana sana "maa". Oppilailla on maantietoa tällä jaksolla ja pyrin keksimään keinoja joilla saada heitä käyttämään suomen kieltä ja oivaltamaan uutta käytännön kautta. Jäi hauska muisto tunnista kun ensin näytin etelänapaa ja pohjoisnapaa, ja sitten kysyin tiesivätkö paikalla olijat missä kohtaa ihmisessä on napa. Yksi afrikkalainen oppilas osoitti sormella omaa päälakeaan samaan tapaan kuin minä olin juuri osoittanut pohjoisnapaa.

Finnish and English and geography tomorrow in the Red Cross Homework Help Club where I work as a volunteer. I put that little globe-shaped pencil sharpener on the table when we talk about North America and South America, the North Pole and the South Pole. Funny thing that the Finnish language has the same word, "napa" for "pole" and "belly-button" :)


A while ago Brad dedicated a beer post to me, so now this post goes out to you, Brad. Dark, smooth, velvety Christmassy beer it was. Shared a bottle with my husband.

The name of the beer, Lump of Coal, brings an Italian Yuletide tradition to mind, or rather New Year's. La Befana brings presents to good children but leaves lumps of coal for naughty ones.


Eilen kuvattua. Jokunen hanhi uiskenteli joen pinnalla. Ne lähtivät komeasti lentoon juuri kun olin pistänyt kameran taskuun enkä sitten enää ehtinyt ikuistaa tapausta.

Tänään kävelin kotia kohti kauppareissulta palatessani. Yhtäkkiä editseni säntäsi kuin henkensä hädässä kani tai jänis, ehkä rusakko, ja parin sekunnin viiveellä kulman takaa syöksähti iso ruskea koira. En kertonut koiralle mihin suuntaan saalis oli juossut. Koira syöksähteli jonkin aikaa muutamaan suuntaan mutta joutui sitten luovuttamaan.

Pakko todeta että minulle tuli hiukan ahdistunut olo pupujussin puolesta. Kerron sen auliisti, koska en usko että blogini lukijoissa on niitä jotka tulevat minua naiiviksi haukkumaan ja ylhäältä alaspäin selittämään luonnon lakeja ja herkkänahkaista valistamaan. IRL olen kerran erehtynyt työväenopiston espanjan open läsnäollessa ilmaisemaan mielipiteeni härkätaistelusta ja hyvä kun hän ei seonnut sukkiinsa kun niin kiihtyi ja alkoi minua ja turisteja yleensä haukkua. Hehe. Hivenen yllättävää suomalaiselta naisolennolta ja vielä opettajalta.

Yhtä sun toista "luonnollista" tuli kirjatuksi tähän. Maapalloa karttapallona, olutta, hanhia ja saalistusta.


tiistaina, lokakuuta 21, 2008

Maailman pisin kahvitauko



Maailman pisin kahvitauko - tempaus on meneillään. Minä en nyt ehdi pitää edes lyhyttä kahvitaukoa, mutta Reilun kaupan tukemiseksi olen ostanut sekä kahvia että teetä. 

Kuvan omenat eivät ole Fair Trade - mannekiineja. Ovatpahan vaan näytillä mieheni ja minun suosikkiomenoista. Iso on hänen, Honey crunch, pienempi minun, Royal Gala. Tuo yksilö näytti tarran mukaan olevan italialainen.  Una mela italiana. Honey Crunchissa ei lukenut missä se on nikkaroitu.


lauantaina, syyskuuta 22, 2007

MUISTA NÄLKÄPÄIVÄKERÄYS

.

A camel. Un chameau. Das Kamel. Il cammello. El camello. Persian kielellä shotor. Kameli. Oksa on tuhkapensaasta.

Muista nälkäpäiväkeräys! Fyrkat valmiiksi takin taskuun jotta voi tunkea ne keräyslippaaseen kaupungilla.
-

lauantaina, maaliskuuta 17, 2007

MEIDÄN KAIKKIEN HYVÄKSI

.

There's strength in numbers. Together we're strong. In a flock, but also as individuals. Laumoina, parvina, sukuina ja kansakuntina meissä on voimaa, mutta myös yksilöinä.

Selailin lehtinippuja ja silmiin osui Punaisen Ristin ilmoitus. He etsivät monikulttuuritoiminnan kehittäjää. Ohjelman tarkoituksena on kehittää monikulttuurista vapaaehtoistoimintaa.

Jos käsitän ilmoituksen oikein, kansalaisjärjestömme aikoo kutsua maahanmuuttajia mukaan tekemään vapaaehtoistyötä, ja henkilö jota ilmoituksella haetaan, tulisi värväämään vapaaehtoisia ja järjestämään toiminnan mahdollisuuksia suomalaisille, maahanmuuttajille ja pakolaisille.

Siinäpä rakentava ajatus ja suunnitelma. Ihmisten taidot ja voimavarat yhdistyvät, työttömät voivat löytää jotain tekemisen arvoista tekemistä ja solmia ihmiskontakteja. Parjatut somalitkin pääsevät näyttämään olevansa avun arvoisia. Lupaavaa. Siis JOS käsitin ilmoituksen oikein. Kaikki järjestöjen esittelyt ja ilmoitukset on kirjoitettu sellaisella kielellä että en tahdo millään saada lauseista merkitystä ulos. Ehkäpä voisin ilmoittautua vapaaehtoiseksi kääntämään tiedonantoja yksinkertaisemmalle suomen kielelle.

Ennen kuin voi kääntää tai tulkata mitään, täytyisi käsittää mitä alunperin sanotaan. Tulkkaukseni tai tulkintani saattaa olla väärä, mutta käsittäisin asian niin että työ jota tehdään nimikkeen "maahanmuuttajien hyväksi" alla, on itse asiassa työtä jota tehdään "sekä maahanmuuttajien että alkuperäisväestön hyväksi". MEIDÄN KAIKKIEN HYVÄKSI, ja meidän kaikkien kannattaa osallistua. Ellei halua osallistua, olisi ainakin antaa muiden tehdä rauhassa työtä eikä haitata sitä epäluottamuslauseilla ja ennakkoluuloisilla vihan ilmauksilla.

www.redcross.fi

Turussa ja Tampereellakin toimitaan maahanmuuttajien hyväksi. Saanen tarjota tulkkaukseni: MEIDÄN KAIKKIEN HYVÄKSI, ei ainoastaan maahanmuuttajien.

Pirkanmaan yhdistys HESHU
.